Roskapostittajat manipuloivat pörssikursseja
Roskapostissa levitetään viestejä, joissa suositellaan tietyn pörssiosakkeen ostamista haluten vaikuttaa pörssikursseihin. Panda Software seurasi yhtä roskapostitse levitetyn pörssimainoksen osakekurssia USA:ssa viikolla 40/2006. Osakkeen kurssi nousi selvästi, jopa 12 prosenttia päivän aikana.
Viestejä on muotoiltu siten, etteivät ne jäisi niin helposti sähköpostiohjelmien roskapostisuodattimiin, esimerkiksi joissakin viestin teksti on ollut sisällytettynä kuvaan ja joissakin viestin aihe on ollut täysin poikkeava viestin muusta tekstistä.
Sitä kuinka paljon osakkeiden noususta on roskapostimainoksen aiheuttamaa, on vaikea jäljittää. Pandan mukaan on kuitenkin oletettavaa, että kun roskapostia lähetetään miljoonittain, joku aina toimii viestin mukaan.
Viesteillä kaksi tarkoitusperää
"Vaikuttaa siltä, että viesteillä voisi olla kaksi tarkoitusperää: Joko jotkut yritykset itse yrittävät nostattaa omaa kurssiaan tai sitten osakkeenomistajat, jotka ovat ostaneet osakkeet halvalla, toivovat nopeaa arvonnousua. Nämä 'pörssitiedotteet' ovat mielenkiintoisia siksi, että ne toimivat esimerkkinä siitä, miten internetiä voidaan hyödyntää 'todellisen maailman' manipuloimiseen", Panda Softwaren viruslaboratorion johtaja Luis Corrons toteaa.
Pörssikurssien nosteet ja notkahdukset voivat toimia myös uhkana yritykselle. "Tulevaisuudessa tämän kaltaisia hyökkäyksiä saatetaan hyödyntää suoran voiton tavoittelun myös esimerkiksi kiristyksen apuvälineenä. Nythän yrityksiä jo kiristetään uhkaamalla järjestelmien lamauttavalla palvelunestohyökkäyksellä – miksei siis uhkailtasi vaikutuksilla pörssikurssiin", Corrons pohtii.
Malli "pörssiin liittyvästä tiedotteesta", jota on levitetty roskapostin. Kuva: Panda.








