Ruotsin valtiolle suomalaiset videoneuvottelut
Oululainen Videra on solminut puitesopimuksen Ruotsin valtion kanssa videoneuvottelupalvelujen toimittamisesta Ruotsin valtionhallinnon eri toimijoille, esimerkiksi armeijalle ja poliisille. Videran mukaan kilpailu alalla on kovaa, mutta yhtiö sai merkittävän sopimuksen ruotsalaisten kilpakumppanien nenän edestä.
Puitesopimusta varten Ruotsin valtio kilpailutti kymmenkunta alan toimijaa, joista suurin osa oli ruotsalaisia. Puitesopimuksen kautta Videra aloittaa kevään aikana yhteistyön Ruotsin armeijan ja Ruotsin poliisihallinnon kanssa. Poliisille tarjotaan maanlaajuisesti käyttöön Video+ -palvelua, jonka kautta järjestetään usean paikkakunnan välisiä monipistevideoneuvotteluita.
"Videra huolehtii tarpeen mukaan seuraavan neljän vuoden ajan Ruotsin julkishallinnon video- ja puhelinneuvottelu- tai konferenssipalveluista", kertoo toimitusjohtaja Harri Martinmäki.
Palvelukonseptilla rajojen yli
Videra tarjoaa ruotsalaisille palvelukonseptia, jossa yhdistyvät toimiva laite, siltapalvelut, tuki ja operointi. Eri valmistajien laitteet on ratkaisussa nivottu kokonaisuudeksi, ja Videra hoitaa tietoliikenne- ja siltapalvelut. Käyttäjän kannalta kaikki hoituu tarvittaessa automaattisesti virran päälle kytkemisen jälkeen.
Martinmäen mielestä palveluyritysten ei ole vaikeaa toimia länsirajan yli. "Monet firmat ovat fuusioituneet rajojen yli, jolloin Pohjoismaista on tullut pieni talousalue, jonka rajojen yli ja sisällä Videran kaltaisten palveluyritysten on helppo toimia", hän kertoo.
Videra Virtual Officen toimintoja voidaan monitoroida ympärivuorokautisesti Oulusta käsin. Ulkoistettu partneri, joka hoitaa asiakkaalle järjestelmän laite- ja data-asennuksen, toimii tukena silloin jos laite rikkoontuu.








