Sähkökatkot selville netistä
Numeroituja alueita klikkaamalla pääsee alueelliselle kartalle, josta näkee keskeytykset kunnassa ja kunnan eri alueiden tilanteen.
Fortum kertoo avanneensa tänään Suomessa karttapohjaisen sähkönjakelun keskeytyspalvelun verkkosivuillaan. Vikapäivystys-palvelussa tiedotetaan asiakkaille sähkökatkoista. Palvelu kertoo keskeytyksen syyn, arvion korjausajasta ja asiakasmäärän, jota keskeytys koskee.
"Vikapäivystys on tärkeä lisä asiakaspalveluumme erityisesti laajojen sähkökatkojen aikana, jolloin yksityiskohtaisen ja ajantasaisen tiedon tarve kasvaa ja vikailmoitusnumero ruuhkautuu", Fortum Sähkönsiirron asiakkuusjohtaja Juha-Pekka Lappalainen kiittelee.
Fortumin mukaan keskeytykset päivittyvät kartalle automaattisesti.
Karttaohjelman taustavoimanaa ovat toimineet Affecto Genimap, ABB ja Tietoenator.








