Saksan koulumurhista syytetään väkivaltapelejä

Kieltoja harkitaan
Saksan koulumurhista syytetään väkivaltapelejä

Saksan eilisien koulumurhien osasyyllisenä pidetään väkivaltapelejä, ja Saksan lainsäätäjät vaativat nyt niiden tiukkaa rajoittamista. Lainsäätäjät vetoavat kattavaan tutkimusaineistoon tappamispelien vahingollisista vaikutuksista, ja ratkaisuksi ehdotetaan varsin laajoja kieltoja.

18-vuotias nuorukainen tunkeutui eilen läntisen Saksan Emsdettenin kaupungin kouluun, ja alkoi ammuskella ihmisiä. Hänen onnistui haavoittaa ainakin 27 ihmistä, ennen kuin hän teki itsemurhan, kertoo uutistoimisto Reuters.

Mediatietojen mukaan nuorukainen, Bastian B., oli mieltynyt erilaisiin sotaleikkeihin ja väkivaltaisiin tietokonepeleihin. Hänen oli määrä vastata tänään oikeudessa aserikkomuksista.

Silmittömän tappamisen peleille vaaditaan kieltoa

Reutersin mukaan vallassa olevan kristillisdemokraattisen puolueen johtohahmo Wolfgang Bosbach vaatii silmitöntä väkivaltaa sisältävien pelien kieltämistä. "Me emme tarvitse tappajapelejä, jotka voivat johtaa väkivallantekoihin", Bosbach sanoi. Hänen mukaansa tutkimukset ovat osoittaneet, että väkivaltapeleillä on häiriinnyttäviä vaikutuksia joihinkin lapsiin.

Viime vuonna tutkijat selvittivät 20 vuoden aikana tehtyjä tutkimuksia aiheesta. Selvityksessä tultiin siihen johtopäätökseen, että väkivaltapeleillä on selvästi vakavia vaikutuksia, paljon vakavampia kuin esimerkiksi television väkivallalla.

Baijerin osavaltion perheministerin mukaan koko maassa pitäisi kieltää sotapelit, tietokonepelien lisäksi myös ryhmissä pelattava värikuula- ja lasersotapelit. "Liittovaltion pitäisi vihdoin kieltää tappajapelit. Baijerissa ne ovat olleet kiellettyjä jo vuodesta 2002", perheministeri Christa Stewens sanoi Reutersin mukaan.

Tagit: Peli, Väkivalta
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös