Samsungin Suomen johdossa sekavuutta
Suomen Samsungia vuodesta 1996 johtanut Esa Aarnio, 52, jättää yhtiön ja etsii uusia haasteita. Esa Aarnio kehuu, että hänen johdollaan Samsung on noussut Suomessa markkinoiden kakkoseksi matkapuhelimissa ja markkinajohtajaksi tietokonenäytöissä. Samsung ei ole nimittämässä uutta maajohtajaa.
Aarnion aikana Suomen yksikkö on kasvanut yhden miehen yrityksestä 15 hengen organisaatioksi ja 100 miljoonan euron liikevaihtoon.
Esa Aarnio ei vielä tiedä jatkostaan, mutta hän uskoo kaupan alalla tarvittavan sekä kokemusta että näkemystä. "Tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, muuta kuin, että mieluusti toimisin kotimaisen yrityksen kanssa", Aarnio kertoo. Alan ei välttämättä tarvitse olla sama. "Alalla ei ole mielestäni väliä, kysehän on johtamisesta ja markkinamekanismin ymmärtämisestä", Aarnio kuvaa.
Suomen Samsungin johdosta epäselvyyttä
Uutta maajohtajaa ei ole vielä nimitetty. Tietokone-lehden saamien tietojen mukaan Suomen Samsungille ei olla palkkaamassa uutta maajohtajaa, vaan yritystä aletaan johtaa monien muiden myyntikonttoreiden tapaan Ruotsin Nordic-yksiköstä.
Samsungin Pohjoismaiden viestintäpäällikkö Erik Johannesson sanoo Tietokone-lehdelle, ettei uutta maajohtajaa olla palkkaamassa, koska sellaista ei ole ollut tähänkään asti.
"Suomen yksikköä on johdettu Ruotsissa. Suomessa on alakohtaisia myyntipäälliköitä ja markkinointipäällikkö. Esa Aarnio on ollut telecoms-tuotteiden myyntipäällikkö", Johansson sanoo. "Esa Aarnio on raportoinut Pohjoismaiden telecom-alueen myyntipäällikölle", Johannesson sanoo. Johannessonin mukaan Samsungilla on myyntikonttorit kaikissa Pohjoismaissa.
Samsungin suomenkielisissä lehdistötiedotteissa Esa Aarnio on kuitenkin ilmoitettu Suomen maajohtajaksi. "Aivan varmasti olen ollut Samsungin maajohtaja Suomessa", Aarnio sanoo.








