Skypeä viedään myös yritysjärjestelmiin

Jeevesin toiminnanohjausjärjestelmässä
Skypeä viedään myös yritysjärjestelmiin

Sadan miljoonan käyttäjän rajan ylittänyt Skype on ennen kaikkea kuluttajasovellus, mutta myös monet pienet ja keskisuuret yritykset ovat ilmoittaneet käyttävänsä sitä. Ruosalainen yritysten ja muiden organisaatioiden erp- eli toiminnanohjausjärjestelmiä kehittävä Jeeves Information Systems kertoo liittäneensä Skypen oman erp-tuotteeseensa.

Jeevesin kehittäjät ovat yrityksen tiedotteen mukaan ladanneet Skypen netistä ja tutustuneet siihen osana yritysten toiminnanohjausta. Yritys uskoo, että ip-puheluista on paljon etua toiminnanohjauksen järjestelmissä, kun puhelut voidaan liittää esimerkiksi osaksi huolto-, myynti- ja laskutussovelluksia. Yritys arvioi sisäisen käyttönsä perusteella ip-puheluiden tuovan säästöjä rahassa ja työajassa. Jeeves kertoo liittävänsä Skypen vakio-ominaisuudeksi seuraavasta Jeeves Enterprise 9.2 -versiosta lähtien.

Jeeves on vuonna 1992 perustettu yhtiö, jonka ohjelmisto on yrityksen mukaan käytössä yli 3500 yrityksessä 36 maassa. Suomessa Jeevesin ohjelmistoja on toimittanut Staria.

Skypeä viedään myös yritysjärjestelmiin
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös