Sonera nostaa lyhyiden puhelujen hintoja

Kuluttajien kännykkäpuheluihin aloitusmaksu
Sonera nostaa lyhyiden puhelujen hintoja

Sonera uudistaa kuluttajen matkapuhelinliittymiensä hintoja ottamalla käyttöön aikoinaan lankaliittymissä tutun sykäysmaksun. Jokaisen puhelun aloitusmaksu on 4,9 senttiä, vaikka puhelu kestäisi vain pari sekuntia. Lisäksi lyhyiden puheluiden vähimmäisliikennemaksu nousee yhdestä sentistä 7,9 senttiin.

Hinnoittelumuutos tarkoittaa sitä, että lyhyt minuutin puhelu kustantaa jatkossa vähintään yhden sentin sijasta 12,8 senttiä, eli lyhyimpien puheluiden hinnat enimmillään kymmenkertaistuvat.

Sonera perustelee muutosta matkapuhelinliiketoiminnan tervehdyttämisellä. Soneran mukaan lyhyiden puheluiden hinnat nousevat, mutta pidemmät puhelut olisivat jatkossakin yhtä edullisia kuin tähän asti.

Kuluttajien mobiilipalveluiden johtaja Esa Rautalinko sanoo, että Soneran asiakkaiden kännykkäpuheluiden keskipituus on jo yli kolme minuuttia. "Alle minuutin puheluiden osuus on jatkuvasti pienentynyt. Nyt alle minuutin mittaisen puhelun hinnaksi tulee suunnilleen tekstiviestin hinta", Rautalinko sanoo. "Tämä on niin vähäinen korotus, että ylivoimaiselle enemmistölle suomalaiselle asiakkaille ei muodostu kynnyskysymystä".

Rautalingon mukaan Sonera arvioi hinnoittelumuutoksen vaikutuksen olevan alle yksi prosentti Soneran Suomen yksikön vuosittaiseen liikevaihtoon. "Tarkoitus on edes osittain ottaa hinnoittelussa huomioon inflaation aiheuttamat kustannuspaineet. Muutoksen jälkeenkin meillä on Euroopan edullisimmat matkapuhelut", Rautalinko puolustaa.

Ei koske yritysliittymiä tai Tele Finlandin kuluttajaliittymiä

Uusi hinnoittelumalli on voimassa 1.4.2006 alkaen Soneran Parempi päivä -nimisessä kytkykaupan liittymässä ja 1.5.2006 alkaen muissa Soneran kuluttajaliittymissä. Hinnoittelumuutos ei vaikuta useimpiin Soneran yritysliittymiin tai Tele Finlandin brändillä myytäviin kuluttajaliittymiin.

Telia-Sonera Finlandin toimitusjohtaja Juho Lipsanen tosin sanoi maanantai-iltapäivän puhelinkonferensissa, ettei Tele Finland -liittymiä enää aktiivisesti myydäkään. Lipsasen mukaan hinnankorotus vaikuttaa heti noin puoleen Soneran asiakkaista, ja myöhemmin myös useampiin.

Hinnoittelumuutos ei tule heti voimaan niillä asiakkailla, joilla on voimassaoleva etusopimus, vaan vasta sopimuskauden jälkeen. Rautalinko sanoo, että Sonera aikoo myös näille asiakkaille tarjota uusia pitkäaikaisten asiakkaiden etuja.

Rautalinko myös korostaa, ettei hinnoittelumuutos vaikuta nuorten harrastamiin "häläripuheluihin", joissa esimerkiksi vanhemmat eivät vastaa lastensa puheluihin, vaan soittavat perään. Aloitusmaksu veloitetaan jatkossakin vasta, kun puheluun vastataan.

Sonera nostaa lyhyiden puhelujen hintoja "Alle minuutin puheluiden osuus on jatkuvasti pienentynyt. Nyt alle minuutin mittaisen puhelun hinnaksi tulee suunnilleen tekstiviestin hinta", Esa Rautalinko kertoo.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös