Sonera paikkailee laskutusongelmia

Selkeyttää laskutusta
Sonera paikkailee laskutusongelmia

Telia-Sonera kertoo, että laajakaistayhteyksien laskutusmuutokset ovat ruuhkauttaneet yhtiön laskutuksen puhelinpalvelun, ja keskukseen yritetäänkin nyt palkata sata uutta työntekijää. Osittain tämän vuoksi myös yhtiön laajakaista-asiakkaiden laskutus muuttuu etukäteisestä jälkikäteiseksi. Yhtiön mukaan näin päästään eroon monista epäselvyyksistä ja hankaluuksista.

"Asiakkaalle muutos merkitsee lisää selkeyttä. Jos asiakas saa esimerkiksi 15.9. päivätyn laskun, siinä on otettu huomioon perusmaksut 14.9. saakka. Laskutuskauden aikana tehdyt palvelumuutokset, kuten nopeudennosto tai lisäpalvelujen käyttöönotto, näkyvät heti seuraavalla laskulla. Jälkikäteislaskutuksessa ei tarvitse lähettää hyvityksiä tai veloituksia jälkikäteen", uuden järjestelmän etuja selittää asiakaspalvelusta vastaava johtaja Petri Lahtinen.

Laskutusmuutos on jo aloitettu, ja sen pitäisi olla valmis vuoden loppuun mennessä. Uudistus perustuu asiakkailta saadun palautteen lisäksi yhtiön palvelutarjontaan, johon jälkikäteislaskutus sopii ennakkolaskutusta paremmin. Telia-Sonera tarjoaa laajakaistan yhteyteen lukuisia erilaisia lisäpalveluita, jotka näkyvät laskussa jatkossa oikean kuukauden kohdalla.

Järjestelmämuutos ruuhkautti asiakaspalvelun

Telia-Sonera Finland on uudistanut tänä vuonna muun muassa kuluttajalaajakaistan laskutusjärjestelmänsä. Yhtiön mukaan siirto vanhasta järjestelmästä uuteen on osoittautunut teknisesti odotettua haasteellisemmaksi, mistä johtuen yhtiön laskutuksen asiakaspalvelussa palveluajat ovat pidentyneet.

Kyseessä on ilmeisesti aivan pientä suurempi ruuhkautuminen, päätelleen siitä, että yhtiö ilmoittaa palkkaavansa syksyn aikana 100 uutta asiakaspalvelijaa neljälle eri paikkakunnalle. Uudet työntekijät tuovat Telia-Soneran mukaan lisäresursseja vastaamaan kasvaneiden asiakasmäärien tarpeisiin.

Tagit: Telia-Sonera
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös