Sony myöntyi yllättäen Applen musiikkiformaattiin
(Päivitetty 12.5.2006 klo 9:49) Sony on ollut mukana aac-kehityksessä
Sony on ilmoittanut melkoisesta yllätyksestä digitaalisen musiikin jakelussa, kun yhtiö kertoo ryhtyvänsä käyttämään myös pahimman kilpailijan Applen Ipodeissa käyttämää aac-musiikkiformaattia. Päätös saattaa olla esimakua kilpailijoiden myöntymisestä Applen formaatin ylivaltaan, ja samalla kuluttajien asema alkaa helpottumaan formaattien sekamelskan yhdistyessä.
Sony ilmoittaa, että musiikkikappaleiden hallintaan tarkoitettu pc-ohjelmisto alkaa tukea joitakin kilpailijoiden formaatteja, ja mukana on suurimpana Applen käyttämä formaatti, aac. Tähän asti Sony on yrittänyt voimakkaasti levittää omaa Atrac-formaattiaan, mutta heikoin tuloksin. Sony on ollut kehittämässä myös aac-formaattia, mutta sen suurin käyttäjä nykyään on Apple.
Ipodista musiikkia Sonyn Walkmaniin
Sonyn uusi ohjelmisto mahdollistaa Ipodista otetun musiikin siirtämisen Sonyn Walkman -soittimiin. Tämä onnistuu kuitenkin vain musiikille, joka on ladattu Ipodeille cd-levyiltä, ei Itunes-palvelusta. Eli Sony ottaa käyttöön vain aac-formaatin, ei Applen sen päälle kehittämää suljettua Fairplay-drm-suorjaustekniikkaa.
Asia on sikälikin Sonylle nolo, että kannettavien musiikkisoittimien markkinat olivat aikaisemmin yhtiön omassa hallussa, kasettien ja vielä osin cd-levyjenkin aikana. Analyytikkojen mukaan Sonyn liike saattaakin olla merkki siitä, että monet kilpailijat alkavat lyödä hanskoja tiskiin kilpailussa Applea vastaan. Kilpailijat ovat tehneet kaikkensa Applen nousun hillitsemiseksi, mutta monin paikoin Applen markkinaosuus on ollut vain kasvussa.
Kuluttajille formaattien ristikäyttö on todennäköisesti vain myönteinen asia. Käyttäjät joutuvat hieman harvemmin tilanteeseen, jossa kertaalleen ostettua musiikkia ei voikaan käyttää toisissa omissa laitteissaan.








