Sonylta maailman kevein kannettava tietokone

898 grammaa, jopa 12 tunnin akkukestolla
Sonylta maailman kevein kannettava tietokone

Sony tuo joulukuuksi myyntiin maailman keveimmän täysiverisen kannettavan tietokoneen. Kyseessä ei toki ole mikään laajakuvamikro, mutta painoakaan ei ole kuin 0,898 kiloa, ja samalla myös akkukesto on aivan omaa luokkaansa.

Sony tuo uutukaisen myyntiin joulukuussa ainakin Japanissa. Muiden maiden mahdollisesti julkaisuajankohdasta ei vielä kerrottu.

Kyseessä on Sonyn Vaio -kannettavien sarjaan kuuluva type G -mikro. Sen lcd-näytön koko on kevytmikroille tyypillinen 12,1 tuumaa.

0,9 kiloa, 12,5 tuntia akkukestoa

Koneen paino on Sonyn mukaan 898 grammaa, eli alle 0,9 kilogrammaa. Tyypillinen sylimikro painaa nykyään noin kolme kilogrammaa, kevytmallit noin 2 kiloa ja kaikkein keveimmät niin sanotut ultrakeveät noin 1,2 kiloa.

Tämän lisäksi Sony lupailee perusmalliselle type G -mikrolle jopa 12,5 tunnin maksimikäyttöaikaa akuilla, kun tyypillisesti mikroissa päästään noin 3-4 tunnin käyttöaikoihin.

Keveyden ja pitkän akkukeston alttarille on näytön koon lisäksi uhrattu esimerkiksi suorituskykyä, ja koneessa ei esimerkiksi ole lainkaan dvd-asemaa. Koneen vähemmän käytetyt lisäosat löytyvät sen telakkaosasta.

Type G:n perusmallin hinnat lähtevät Japanissa noin 1500 eurosta.

Tagit: Kannettava, Sony, Vaio
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös