Spekulaatiot Siemensin verkkoliiketoiminnasta kiihtyvät

Motorola-Siemens- tai Nortel-Siemens-kauppoja arveltu
Spekulaatiot Siemensin verkkoliiketoiminnasta kiihtyvät

Julkisuudessa on laajasti arvioitu Siemens-konsernin aikovan myydä com- eli televiestinnän yksikkönsä, joka valmistaa muun muassa kiinteän ja matkapuhelinverkon tuotteita. Siemens ei ole julkisesti tiedottanut tällaisista aikeista, mutta useat analyytikot ovat vakuuttuneita myyntihaluista ja yritysjärjestelyistä. Siemensin com-liiketoimintaa on oltu naittamassa esimerkiksi Motorolalle ja Nortelille.

Spekulaatioiden taustalla on monia ilmiöitä, kuten puheen siirtyminen lankaverkoista langattomiin, kaiken liikenteen muuttuminen ip-pohjaiseksi ja markkinoiden keskittyminen isoimmille toimijoille.

Infonetics-yhtiön pääanalytiikko ja yksi perustajista Michael Howard arvioi lausunnossaan, että fuusio Nortelin kanssa loisi markkinalaatuisen ykköspelurin kiinteissä kuituverkoissa, joka ohittaisi tämän hetkisen ykkösen Alcatelin ja Lucentin liittoutuman.

Analyytikko Jeff Heynen pitää myös Nortelin ja Siemensin kauppaa todennäköisempänä kuin Motorolan ja Siemensin. "Vaikka Motorola osoittaakin kiinnostusta Siemensin televiestinnän yksikköön, näyttää yrityskauppa tässä vaiheessa epätodennäköiseltä. Motorola on ehdottomasti kiinnostunut Siemensin langattomista tuotteista ja niiden asiakkaista, mutta ei vaikuta olevan kiinnostunut yrityksen kiinteän verkon divisioonasta", Heynen sanoo tutkimusyhtiön tiedotteessa.

Heynen mukaan Nortel ja Siemens sopisivat paremmin yhteen, koska fuusiossa muodostuisi markkinoiden ykkönen tai kakkonen yritysten puhepalveluissa, seuraavan sukupolven puhepalveluissa, optisissa kytkimissä ja langattomissa järjestelmissä.

Siemens ei kommentoi spekulaatioita

Infoneticsin mukaan Siemens on tällä hetkellä kakkossijalla kahden miljardin dollarin seuraavan sukupolven puhepalveluiden ja ohjelmallisten kytkinten markkinoilla, ja vahva sekä langattomissa että kiinteissä verkoissa.

Aiemmin Siemens myi televiestinnästään mobiiliyksikön eli kännyköiden valmistuksen taiwanilaiselle Benq:lle.

Suomen Siemens-osakeyhtiön tiedottaja Kirsi Rejman korostaa, ettei Siemens-konserni ole kertonut mitään fuusio- tai myyntiaikeista julkisuuteen. "Kaikki mitä Suomessakin on asiasta kirjoitettu, on ollut täysin vain analyytikoiden spekulaatiota", Rejman sanoo lyhytsanaisesti.

Spekulaatiot Siemensin verkkoliiketoiminnasta kiihtyvät
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös