Suomalainen 4g etenee

Oulun CWC:n Juha Ylitalo:
Suomalainen 4g etenee

Suomalaiset ovat hyvissä asemissa uuden neljännen sukupolven radiotekniikan kehittämisessä. Oulun yliopiston CWC kehittää tekniikoita yhdessä VTT:n, Elektrobitin ja Nokian kanssa Giga-ohjelman Fracta-projektissa.

Oululaistutkijat pyrkivät tarjoamaan omia ratkaisuja jopa yleiseurooppalaisen Winner-projektin pohjaksi, kertoi Giga-teknologiaohjelman vuosiseminaarissa CWC-keskuksen Juha Ylitalo.

Euroopan unionin Winner-projekti on jo kakkosvaiheessa, jossa pitäisi vuoden 2007 loppuun mennessä saada aikaan käytännön ratkaisuja suunnittelun pohjaksi. Järjestelmätesteihin ohjelmassa pyritään kolmosvaiheen aikana 2008–2009.

Maailmalla 4g-tekniikoita kehitetään Japanissa Mitp-forumissa, Kiinassa Future-ja Koreassa Wibro-projektissa. Niihin eurooppalaisella Winner-projektilla on yhteistyösuhteet. Yhdysvalloissa ei ole vielä yhtenäistä ohjelmaa, kertoi Ylitalo.

Alan standardointi on vuorossa vuonna 2008. Kansainvälinen radiokokous on tosin jo ensi vuonna, jossa tultaneen tekemään taajuuspäätöksiä uusille 4g-tekniikoille.

Giga-ohjelmassa 45 projektia

Viime vuonna aloittanut tietoliikenteen Giga-teknologiaohjelma on kerännyt mittavan joukon toimijoita. Projekteja on toiminnassa jo 45 ja lisää tulee koko ajan. Ohjelma jatkuu vuoteen 2010 asti.

Giga-ohjelman koordinaattori Timo Simula kertoi eilen teknologiaohjelman vuosiseminaarissa, että yritysprojekteja on nyt 26 ja tutkimusprojekteja 19.

Kaikkiaan ohjelman panostukset ovat nyt yli 50 miljoonan euron luokkaa, josta Tekes-rahaa alle 20 miljoonaa euroa. (Prosessori)

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös