Suomalainen tietoturva yhdistyy ruotsalais-norjalaiseen
Suomalainen tietoturvapalveluyritys Netsol ja ruotsalais-norjalainen Secode kertovat yhdistyvänsä Secode-konserniksi. Kauppa toteutetaan osakevaihtona, ja saatetaan päätökseen toukokuun lopulla.
Suomessa vuonna 1996 perustettu Netsol kertoo tarjoavansa päätelaiteriippumattomia tietoturvaratkaisuja. Secoden palveluihin puolestaan kuuluvat reaaliaikaiset 24/7-tietoturvapalvelut. Molemmat tarjoavat myös tietoturvaan liittyvää konsultointia.
"Tavoitteenamme on kasvattaa toimintaamme edelleen, ja aiommekin palkata Suomeen lisää asiantuntijoita kevään aikana", sanoo Netsolin omistuksensa Secoden osakkeisiin vaihtava Petri Salo, joka jatkaa Suomen maajohtajana ja Secode Finland Oy:n toimitusjohtajana sekä konsernin talousjohtajana.
Tavoitteet korkealla
Uuden konsernin visiona on tulla Pohjoismaiden suurimmaksi tietoturvapalveluiden toimittajaksi. Vuonna 2005 Secoden ja Netsolin yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 12 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 85.
Secode-konsernilla kerrotaan olevan toimipaikat Helsingissä, Tukholmassa, Göteborgissa, Oslossa ja Arendalissa.








