Suomalaisella Webropolilla ankara halu kasvaa

Vuonna 2005 laajensi 10 maahan
Suomalaisella Webropolilla ankara halu kasvaa

Suomalainen Webropol kertoo laajentaneensa toimintaansa viime vuonna 10 maahan. Laajennushalut ovat kovat. "Tällä hetkellä meillä on asiakkaita yli tuhat. Tavoitteenamme on 50 000 asiakasta, Webropolin toimitusjohtaja Erik Romar sanoo.

Webropol on vuonna 2002 perustettu suomalainen yritys, joka keskittyy Internet-pohjaisen kyselysovelluksen kehittämiseen ja markkinointiin. Vuoden 2005 aikana yritys kertoo laajentaneensa kaikkiaan 10 eri maahan, ja tavoittelee ankarasti asiakkuusmääränsä moninkertaistamista. Tavoite on mahdollista saavuttaa toimitusjohtaja Erik Romarin mukaan mahdollista saavuttaa kansainvälisiltä kentiltä.

"Meillä on asiakkaita myös maissa, joissa ei vielä ole varsinaista toimintaa. Näitä asiakkaita hoitavat naapurimaiden Webropol-yritykset", Romar kertoo.

Romar näkee onnistuneen kansainvälistymisen edellytyksenä sen, että yritys on kotimaassa kannattavalla ja vankalla pohjalla. Webropolin liikevoiton vuodelta 2005 kerrotaan olevan yli 400 000 euroa.

Avainhenkilöt koulutetaan Suomessa

Yritys toimii ulkomailla franchising-periaatteella. "Haluamme löytää paikallisia kykyjä yrittäjäksi. Paikalliset Webropol-yrittäjät avainhenkilöineen koulutetaan Suomessa", kertoo Romar.

Romarin mukaan on todennäköistä, että joitakin maita joudutaan vielä karsimaan pois, jos myynti ja markkinointi eivät lähde käyntiin toivotulla tavalla.

"Tällä hetkellä haluamme ensisijaisesti oppia uusista kokemuksista mahdollisimman paljon ja kerätä tietopankkia tulevaisuutta varten. Uusiin maihin laajentaminen on silti vain ajan kysymys", Romar uskoo.

Suomalaisella Webropolilla ankara halu kasvaa
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös