Suomeen ensimmäinen elokuvien latauspalvelu
Suomeen on perustettu ensimmäinen nettipalvelu, josta voi vuokrauksen lisäksi ostaa dvd-tasoisia filmejä omaksi ja ladata ne omalle koneelle jatkuvaan käyttöön. Asialla ovat Warner ja Telia- Sonera, ja elokuvat on hinnoiteltu houkuttelevan edullisesti.
Palvelun käytännön toteuttaja ja Telia-Soneran ja Warnerin tekniikkakumppani on Film2home. Jo yli vuoden ajan palvelusta on ollut mahdollista vuokrata ja katsella elokuvia suoraan laajakaistayhteyden kautta. Vuokraelokuva maksaa 2–4 euroa vuorokaudelta.
Uutta on se, että elokuvia voi ladata nyt myös omakseen. Elokuvasta voi ostaa digitaalisen kopion ja ladata sen tietokoneen kiintolevylle. Elokuvaa voi sitten katsella koska tahansa ja niin usein kuin haluaa.
Halvempaa kuin dvd:llä, valikoima kasvaa
Omaksi ladattavien elokuvien hinnat alkavat 10 eurosta. Uusimmat elokuvat maksavat noin 15 euroa, eli hinnat ovat edullisempia kuin tavallisissa myytävissä dvd-elokuvissa. Latausaika riippuu laajakaistayhteyden nopeudesta ja elokuvan pituudesta. Keskimäärin lataaminen kestää noin tunnin. Palvelusta hankittavat elokuvat maksetaan luottokortilla. Soneran laajakaista-asiakkaat voivat maksaa ne myös laajakaistalaskullaan.
"Ensimmäisessä vaiheessa, joka on tällä viikolla, julkaisemme noin 50 eri nimikettä, mutta pyrimme laajentamaan tarjontaa 200 nimikkeeseen vuoden sisällä. Tällä viikolla julkistamme muun muassa elokuvat Harry Potter ja liekehtivä pikari, Batman Begins, Jali ja suklaatehdas, V niin kuin verikosto, Matrix ja Troija, kertoo Lars Håkansson Warner Home Video Nordicista.
"Tavoitteenamme on tarjota täydellinen elokuvakirjasto. Kyseessä on kuitenkin uusi formaatti, joten kattavan luettelon kokoaminen tulee viemään aikaa", hän kertoo. Vastedes Warner tulee julkaisemaan kaikki uudet nimikkeensä yhtä aikaa ladattavassa ja dvd-muodossa.
Palvelu toimii osoitteissa www.film2home.fi ja www.sonera.fi/viihde.








