Suomen Sun tyytyväinen tulokseensa
Sun Microsystemsin Suomen liiketoiminnot kehittyivät suotuisasti kesällä päättyneellä tilikaudella. Liikevaihto kasvoi tuntuvasti ja kannattavasti. "Kannattavuus oli tyydyttävä, tämän tarkemmin en halua enkä voi kertoa", toimitusjohtaja Jarmo Kuusivuori toteaa. Kasvun veturina toimi tuotemyynti.
Kuusivuori on tyytyväinen erityisesti Sunin palvelinten hyvään menekkiin. Myös tallennuspuolella on menty vahvasti eteenpäin, mistä kiitos lankeaa tallennusspesialisti Storagetekin siirtymiselle Sunin omistukseen.
Avoimuus myötätuulessa
Ohjelmistoliiketoimintaankin on pantu paukkuja, vaikka esimerkiksi Solaris-käyttöjärjestelmän jatkuvasti kasvaneet latausmäärät eivät suoraan rahaa kassaan tuokaan. Sun on vapauttanut niin Solariksen kuin joukon muitakin ohjelmia avoimeksi lähdekoodiksi. Tuloja pitäisi syntyä tämän seurauksen palveluliiketoiminnasta.
Palveluista Jarmo Kuusivuori sanoo kasvavan identiteetinhallinnan ratkaisujen markkinan kehittyvän suotuisasti. "Myös it-markkinat kokonaisuudessaan kehittyvät Suomessa suotuisasti, mutta kilpailu jatkuu kireänä", hän ennustaa.
Kuusivuoren kristallipallo kertoo myös, että avoimet standardit, rajapinnat ja lähdekoodi kasvattavat merkitystään edelleen. "Haluamme edistää avoimiin standardeihin pohjautuvien järjestelmien käyttöönottoa, jotta asiakkaiden riippuvuus järjestelmätoimittajista vähenisi", Kuusivuori toteaa.








