Suomesta viedään mobiilimediaa maailmalle

Max Rumpuksen julkaisu- ja kehitystyökalu
Suomesta viedään mobiilimediaa maailmalle Maxdox osaa tehdä sovelluksia useiden valmistajien java-kännyköihin.

(Päivitetty 20.1.2006 klo 13.41. Hinnat ovat kertmaksuja, eivät vuosikohtaisia.)

Helsingissä toimiva ja neljä vuotta sitten perustettu Max Rumpus etenee mobiililaitteiden mediajulkaisun markkinoilla. Yhtiö julkistaa ensi viikolla uuden tuotteen, jolla tavoitellaan kasvua Suomen lisäksi muissa Euroopan maissa ja Aasiassa. Uutta ovat myös Mac-kehitystyökalut ja ei-kaupalliseen käyttöön tarkoitettu ilmainen versio.

Max Rumpuksen teknologiajohtaja Mika Huhtamäki sanoi tiedotustilaisuudessa, että yhtiö haluaa sisällön julkaisusta kännykkään helpompaa, joustavampaa ja halvempaa. "Luomisen vapaus ei ole monoliittisilla mobiilimarkkinoilla toiminut", Huhtamäki arvioi. Huhtamäki iloitsi myös, että ilmaisversion avulla esimerkiksi opiskelijat pääsevät julkaisemaan mobiilisovelluksia ilman hankalia ja kalliita järjestelmiä.

Mobiilisovelluksia wysiwyginä

Maxdox Mobile Publisherin perusversio maksaa 1500 euroa, ja palvelinjulkaisun tarjoava Professional-versio 5500 euroa. Ilmaisversiota taas ei saa käyttää kaupallisiin projekteihin. Maxdoxin sivujen demo-osiossa on esitelty ohjelmalla tehtyjä palveluita ja sovelluksia.

Tuotantotyökalu tulee saataville Windowsin lisäksi Max OS X:lle. Huhtamäen mukaan kehitystyökalussa on parannettu wysiwyg-ominaisuuksia, jotta ohjelmointia osaamattomatkin ihmiset voisivat luoda sisältöä kännykkään. "Nyt olemme kännyköissä ensimmäisen Frontpagen tasolla", Huhtamäki arvioi.

Asiakkaita Euroopassa ja Aasiassa

Huhtamäen mukaan web-suunnittelija voi pian helposti tuottaa grafiikkaa, animaatiota ja tekstiä sisältävää sisältöä kännykkään. Käyttökohteita voivat olla esimerkiksi lehdet, tuote-esitteet, vuorovaikutteiset äänestykset ja viihdesovellukset, kuten Nightwish-yhtyeelle tehty sovellus.

Max Rumpuksen markkinointijohtaja Stephen Lee kertoi, että yhtiöllä on asiakkaita jo useissa Euroopan maissa sekä Intiassa, Kiinassa ja Etelä-Afrikassa.

Suomesta viedään mobiilimediaa maailmalle Jippiiltä tullut tuore toimitusjohtaja Tero Kalsta (vasemmalla) saa tehtäväkseen viedä Maxdoxia maailmalle. Oikealla teknologiajohtaja Mika Huhtamäki.
Suomesta viedään mobiilimediaa maailmalle Jippiiltä tullut tuore toimitusjohtaja Tero Kalsta (vasemmalla) saa tehtäväkseen viedä Maxdoxia maailmalle. Oikealla teknologiajohtaja Mika Huhtamäki.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös