Suomi nousi ykköseksi dsl-liittymissä

Eniten laajakaistaa puhelinliittymissä
Suomi nousi ykköseksi dsl-liittymissä

Maailmassa oli 164 miljoonaa dsl-laajakaistaliittymää kesäkuun loppuun mennessä. Määrässä on kasvua 46 miljoonaa ja 38 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten liittymiä on väkiluvultaan suurimmissa maissa Kiinassa ja Yhdysvalloissa, mutta suhteellisesti lankaliittymien osuuksissa laskettuna Suomi johtaa dsl-liittymien levinneisyydessä.

Kiinassa dsl-liittymiä on noin 33 miljoonaa, mutta maan väkilukukin on yli miljardin. Länsimaista eniten dsl-liittymiä on USA:ssa (23 miljoonaa), Saksassa (12 miljoonaa), Ranskassa (11 miljoonaa) ja Isossa-Britanniassa (9 miljoonaa). Kokonaistilastossa Suomen sijoitus noin 1,1 miljoonalla liittymällä oli 22:s. Suomea edellä on muun muassa Ruotsi (1,4 miljoonaa).

Aasiassa ja Euroopassa eniten dsl-laajakaistaa

Maanosittain katsottuna laajakaistat jakautuvat siten, että Euroopassa dsl-liittymistä on 37 prosenttia, Pohjois-Amerikassa (Kanada ja USA) 16 prosenttia ja Aasiassa 40 prosenttia. Afrikassa liittymistä on vasta kaksi prosenttia ja Latinalaisessa Amerikassa viisi prosenttia.

Tilastot mairittelevat Suomea, kun katsotaan dsl-liittymien osuutta kaikista puhelinliittymistä. Suomi johtaa lukua 39,9 prosentin osuudellaan. Perässä tulevat Ranska (32,6 prosenttia), Taiwan (29,3 prosenttia), Etelä-Korea (27,4 prosenttia) ja Belgia (27 prosenttia). Tässä tilastossa myös Ruotsi jää Suomen taakse, sillä Ruotsin 21,8 prosentin osuus riittää vasta sijoitukselle 12.

Dsl Forumin luvut on kerätty kesäkuun loppuun 2006 mennessä, ja ne ovat luettavissa järjestön tuoreimmassa raportissa (pdf).

Aasiassa kuitu yleistynyt tiheästi asutuilla alueilla

Dsl-liittymien yleisyys ei kuitenkaan kerro sitä, että Suomi olisi ykkönen laajakaistan levinneisyydessä. Erityisesti Etelä-Koreassa, Japanissa ja muissa tiheästi asutuissa Aasian maissa kuitupohjaiset kiinteistöliittymät ovat yleistyneet puhelinoperaattoreiden tarjoamien dsl-liittymien kustannuksella.

Suomessa taas kuituliittymiä tarjotaan vasta vähän, ja operaattorit ovat onnistuneet myymään dsl-laajakaistaa lankaliittymäasiakkailleen.

Suomi nousi ykköseksi dsl-liittymissä
Suomi nousi ykköseksi dsl-liittymissä
Tagit: Dsl, Kuitu, Laajakaista
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös