Suuri luottokorttivarkaus AT&T:n verkkokaupassa
Rikolliset ovat tunkeutuneet suuren yhdysvaltalaisen teleoperaattorin AT&T:n verkkokauppajärjestelmään. Järjestelmästä vietiin noin 19 000 asiakkaan luottokorttitiedot. Nettikauppa jouduttiin heti sulkemaan, ja nyt selvitellään sotkun jälkiä sekä korvauskysymyksiä.
Murto tapahtui AT&T:n mukaan viikonloppuna, ja se huomattiin yhtiön mukaan muutamassa tunnissa. Yhtiö kertoo sulkeneensa heti koko verkkokaupan, ja lisäksi luottokorttiyhtiöille kerrottiin tapahtuneesta. Yhtiö yrittää myös viranomaisten avulla päästä tekijöiden jäljille, mutta tämä on todennäköisesti varsin vaikeaa, ellei mahdotonta.
Luottokorttitiedot kauppatavaraa netissä
AT&T muistuttaa samalla varkauden taas esiin tuomasta ongelmasta, eli netissä tapahtuvasta varastettujen luottokorttien kaupasta. Toiset tahot varastavat tietoja, ja kaupittelevat niitä edelleen tahoille, jotka eri keinoin hankkivat luottokorteilla rahaa.
AT&T kertoo, että yhtiö lupaa käyttää luottokorttien seurantapalveluja, jotta asiakkaiden tilannetta voidaan paremmin seurata. Noin 19 000 tuhannelle asiakkaalle on jo lähetetty varoitukset tilanteesta. Luottokortti- ja henkilötietojen varkaudet ovat erityisen suuri ongelma Yhdysvalloissa, ja vuosittain uhreiksi joutuu miljoonia ihmisiä. Suoranaisia tappioita aiheutuu luottokorttiyhtiöiden lisäksi myös kuluttajille.








