Tähtäimessä Euroopan phishing-huijarit
Microsoft kertoo aloittavansa voimakkaan hyökkäyksen eurooppalaisia phishing-huijareita vastaan, ja kohteena on myös ruotsalaisia sivuja. MSN- tai Hotmail-palveluita matkivat huijarit saavat niskaansa syytteet, joita ensi viikolla pitäisi olla jo yli 50, ja kesään mennessä yli 100.
Phishing-huijausten kuriin saaminen on monessa tapauksessa oikeudellisesti konstikasta. Microsoft hyökkää huijareiden kimppuun syyttäen niitä tuotemerkkien ja tekijänoikeuksien rikkomisesta. Phishing-huijauksissa internet-käyttäjiä houkutellaan väärennetyille sivustoille, joiden ulkonäkö on kopioitu tismalleen alkuperäisestä palvelusta. Sitten heitä neuvotaan antamaan sivuilla esimerkiksi käyttäjätunnuksia, salasanoja ja pahimmillaan pankki- ja luottokorttitietoja.
Koska alkuperäisten sivujen ulkonäön kopioiminen on keskeinen osa phishing-hyökkäystä, se on myös hyvä kiertotie saada hyökkääjät oikeudelliseen vastuuseen.
Ruotsistakin löytyy phishing-huijareita
Microsoft aikoo nostaa maaliskuun loppuun mennessä 53 uutta oikeusjuttua eurooppalaisia phishing-huijareita vastaan, kertoo uutispalvelu Cnet. Microsoft arvioi, että kesäkuuhun mennessä oikeusjuttujen määrä on noussut jo yli sadan. Ensi aallossa oikeusjuttuja nostetaan monissa Länsi-Euroopan maissa, esimerkiksi Englannissa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja hieman yllättäen myös Ruotsissa.
Microsoft kertoo, että se on ollut mukana maailmanlaajuisesti jo yli 4 700 phishing-sivuston sulkemisessa. Viime keväänä erityiskohteena olivat Yhdysvaltalaiset phishing-sivustot, joita vastaan nostettiin 117 haastetta. Ikävä kyllä phishing-toiminta on kuitenkin internetissä voimissaan. Anti-phishing Working Groupin mukaan joulukuussa maailmassa oli aktiivisia phishing-sivustoja lähes 7 200.








