Taistelupelejä muunnellaan propagandan aseiksi

Pelien katsotaan muokkaavaan ajattelua suuntaan tai toiseen
Taistelupelejä muunnellaan propagandan aseiksi

Yhdysvaltojen puolustusministeriö varoittaa, että Yhdysvaltalaisista sota- ja taistelupelien tekijöistä on tahtomattaan tullut osa militanttien radikaali-islamistiryhmien propagandaa. "Mikä tahansa uusi taistelupeli tulee ulos, he muuntelevat sitä, ja muuttavat pelin omiin tarkoituksiinsa sopivaksi", kertoi puolustusministeriön Dan Devlin uutistoimisto Reutersin mukaan.

Pelejä on muuteltu siten, että Yhdysvaltojen sotilaat, jotka ovat peleissä "hyvien" roolissa hyökkäämässä esimerkiksi arabeja vastaan, vaihdetaankin "pahojen" rooliin. Muunnelluissa peleissä Yhdysvaltojen sotilaat hyökkäävät sankarien kimppuun, jotka ovat hampaisiin asti aseistautuneita radikaaliryhmiin kuuluvia sotureita, kertoo Reuters.

Näitä pelejä jaellaan sitten radikaaliryhmien nettisivuilla. Nuoret ja lapset voivat pelata pelejä, ja omaksua Yhdysvaltojen sotilaita tappavan vastarintasoturin roolin. Asiasta kertoi puolustusministeriön rinnalla Saic-yritys, joka on palkattu tutkimaan Al Qaeda -liikkeen toimintaa.

Muunnelmissa asetelma käännettään päälaelleen

Pelien muuntelussa ei ole kyse piratismista tai pelien hakkeroinnista, vaan siihen käytetään yksinkertaisesti pelien itse tarjoamia keinoja muunteluun. Peliharrastajat kirjoittavat erilaisia "modeja", joilla peliympäristöä ja pelin juonta voi muokata.

Viime aikoina radikaali-modeja on tehty esimerkiksi Electronic Arts -yhtiön hittipelistä Battlefield 2. Alkuperäisessä pelissä Yhdysvaltojen joukot hyökkäävät Kiinan armeijaa tai Lähi-Idän yhdistyneitä joukkoja vastaan. Radikaaliryhmien mielestä tämä on itsessään propagandaa.

Asetelma muunnelmissa on käännetty päälaelleen, ja tunteellisen tarinan, uusien hahmojen ja esimerkiksi presidentti George Bushin puheista otettujen lainausten avulla yritetään herättää taisteluhenkeä Yhdysvaltoja vastaan.

Taistelupelejä muunnellaan propagandan aseiksi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös