Taiwanilainen valmistaja yllätysvalloitukseen Euroopassa
HTC Mteor.
Taiwanilainen lähinnä Windows Mobile -kännyköitä valmistava HTC Corp. on julkistanut tiedotustilaisuudessa Lontoossa tuovansa markkinoille oman kännnykkäbrändin, kun yhtiö on aiemmin tehnyt alihankintaa isoille operaattoreille. Samalla yhtiö aikoo vahvistaa jakelukanaviaan erityisesti Euroopan isoissa maissa.
HTC on valmistanut Windows Mobile -päätelaitteita muun muassa O2-, Orange-, T-Mobile- ja Vodafone-operaattoreille Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Jatkossa oman tuotemerkin vahvistaminen tarkoittaa sitä, että yhtiö vahvistaa suhteitaan suoriin jakelukanaviin, kuten Brightpointiin ja Dangaardiin Euroopassa.
HTC aikoo käyttää jatkossa nykyisen Qtek-tuotemerkin sijasta HTC-brändiä. Ensimmäisiä uuden brändin kännyköitä ovat HTC Tytn ja Mteor, jotka tulevat saataville heinäkuun lopusta lähtien. Ne tarjoavat muun muassa 3g-yhteyksiä, kahden megapikselin kameran ja myöhemmin ensimmäisen hsdpa-laajakaistatekniikan päätelaitteen Windows Mobile -ympäristössä.
Euroopan lanseerausta edistääkseen HTC on avannut myös ensimmäistä kertaa eurooppalaiset web-sivut.
HTC korostaa, että se jatkaa edelleen yhteistyötä oem-kumppaneiden, kuten I-maten, ja operaattoreiden kanssa.
HTC Tytn.








