Tallennusverkoissa muodostuu uusi markkinajätti
Yritysten käyttämien tallennusverkkojen laitteiden pioneerit yhdistyvät ja luovat näin merkittävän kilpailijan myöhemmin mukaan tulleille jäteille, esimerkiksi Ciscolle. Yhdistyminen tapahtuu käytännössä niin, että Brocade ostaa kilpailijansa McDatan osakevaihdolla tapahtuvassa kaupassa, jonka hinta on 713 miljoonaa dollaria.
Sekä Brocade että McData ovat tunnetuimpia nimiä san-tallennusverkoissa, ja erityisesti niiden kuitukanavatekniikkaan perustuvissa kytkimissä. San-tallennusverkon (storage area network) idea on siirtää palvelinten, tallennusjärjestelmien ja varmistusnauhureiden välinen suurten datamäärien siirtely pois yrityksen yleisverkosta erilliseen tallennusverkkoon. Tähän tarvitaan yleensä omat erilliset kytkimensä, joiden pioneereja Brocade ja McData ovat olleet.
Cisco häämöttää kaupan takana
Brocade on perinteisesti myynyt edullisemman pään hieman keveämpiä laitteita, kun taas McData on keskittynyt yläpään kalliisiin ja huipputehokkaisiin laitteisiin. Yhtiöt ovat jotakuinkin saman kokoiset, mutta McDatan asema on viime aikoina ollut heikompi, joten Brocade päätyy kaupassa ostavaksi osapuoleksi.
Yhdistymisen jälkeen Brocade ja McData hallitsevat valtaosaa kuitukanavakytkinten markkinoista, mutta taustalla vaikuttaa koko ajan Cisco. Verkkolaitejätti on ollut tallennusverkkojen kytkimissä mukana jo useita vuosia, ja se on kaksikolle pelottava kilpailija. Yhtiöiden asemaa uhkaavat myös halvemmat uudet tekniikat, esimerkiksi iscsi.








