TDC Song ja Finnet-yhtiöt yhteistyöhön
Olli Nuuttila
TDC Song Oy ja Finnet-ryhmän 18 puhelinyhtiötä ovat solmineet pitkäaikaisen sopimuksen strategisesta yhteistyöstä. "Toiminnoissamme on varsin vähän päällekkäisyyttä, mutta sen sijaan paljon toisiaan täydentäviä osia", TDC Songin toimitusjohtaja Olli Nuuttila kehuu yhteistyötä. Puhelinyhtiöitä kiinnostaa Songin verkko, Songia puolestaan niiden paikallinen kontaktipinta.
"Tavoitteenamme on yhdessä olla vuonna 2008 johtava ip-ratkaisujen toimija Suomessa", Nuuttila sanoo. Yhteistyösopimuksessa on tässä vaiheessa mukana puolet Finnet-ryhmän yhtiöistä. Osapuolten tarkoitus puhaltaa yhteen hiileen muun muassa uusia palveluja kehitettäessä ja investointeja sunniteltaessa.
Kiinteä verkko nostaa päätään
"Mobiilipuoli on viime vuosina hallinnut televiestinnän kenttää. Konvergenssi tulee kuitenkin muuttamaan tasapainoa, eri viestintämuodot eivät enää kulje omissa erillisissä verkoissaan vaan yhteisessä multimediaverkossa. Ip-verkko toimii siirtotienä, erilliset verkot vain liityntäverkkoina", Nuuttila ennustaa.
Hän uskoo, että kiinteä verkko kokee renessanssin, viime vuosien mobiilihuumassa sen ansiot ovat hieman päässeet unohtumaan.
Käytännön vaikutukset myöhemmin
Nyt solmittu sopimus luo pohjan konkreettisemmille yhteistyökuvioille. Esimerkiksi mukana olevien puhelinyhtiöiden liikenne ei esimerkiksi siirry automaattisesti Songin verkkoon.
"Tavoitteenamme on myös jatkossa panostaa voimakkaasti yhteiseen palvelukehitykseen varmistaaksemme kilpailukyvyn uuden sukupolven verkkoratkaisuissa. Uskomme kuluttajamarkkinan palvelujen uudistuvan merkittävästi lähivuosina televerkkojen integroituessa ja nopeuksien kasvaessa. Tätä kautta voimme luoda puhelinyhtiöiden perinteiselle kiinteän verkon liiketoiminnalle vahvan ip-pohjaisen tulevaisuuden näkymän", Salon Seudun Puhelimen toimitusjohtaja Esko Miikkulainen visioi.
Miikkulainen on Finnetin puolelta ollut hieromassa yhteistyösopimusta. Hän mainitsee esimerkkinä yhteistyötä kaipaavista investoinneista kupariverkkojen päivittämisen kuituverkoiksi.
Esko Miikkulainen








