Tekijänoikeusjärjestöt vaativat p2p-käyttäjätietoja

Uuden tekijänoikeuslain rajat selvitetään
Tekijänoikeusjärjestöt vaativat p2p-käyttäjätietoja

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry ilmoittaa hakevansa operaattoreilta laittomasti tiedostoja jakavien vertaisverkkokäyttäjien tiedot vahingonkorvausten saamiseksi. Yhdistyksen toimet ovat osa musiikkialan kansainvälistä kampanjaa. Räikeimmät tapaukset aiotaan viedä käräjäoikeuteen asti.

"Suomessa tähän mennessä vireille laitetut 73 tutkintapyyntöä ovat olleet rikosperusteisia", toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:stä sanoo tiedotteessa.

Tekijänoikeuksien haltijoita edustava TTVK ilmoittaa selvittävänsä ensimmäistä kertaa uuden tekijänoikeuslain tuomia mahdollisuuksia vaatia operaattoreilta laittomasti tiedostoja jakavien ihmisten tiedot tuomioistuinten kautta.

Yhdistys tulkitsee, että uuden lain myötä oikeudenhaltijat voivat vaatia tuomioistuimelta määräystä, jolla internet-palveluntarjoaja velvoitetaan estämään asiakastaan levittämästä tekijänoikeutta loukkaavaan aineistoa. Yhdistyksen mukaan tuolloin palveluntarjoaja katkaisee asiakkaan liittymän ja estää tiedostojen levittämisen. Estomääräystä voidaan hakea samaan kanteen vireillepanon kansa.

"Mikäli kokemukset uusista keinoista osoittautuvat tehokkaiksi, harkitsemme säännösten laajempaa käyttöä internet-piratismin kitkemiseksi", Antti Kotilainen sanoo edelleen.

Directconnect-hubeja vastaan Suomessa

Pohjoismaissa aiotaan hyökätä erityisesti Directconnect-ohjelman käyttäjiä vastaan, jonka suosion arvioidaan erityisesti lisääntyneen.

Suomessa toimii tällä hetkellä TTVK:n mukaan yli 750 julkista hubia ja Ruotsissa yli 1 100. Yhdistys arvioi edelleen, että Suomessa on yli 150 000 aktiivista p2p-käyttäjää.

"TTVK:n valvonnan painopisteenä loppu- ja ensivuodelle ovat eritoten DC-hubit", Antti Kotilainen sanoo tiedotteessa.

Maailmanlaajuinen musiikkialan kampanja

Oikeudenhaltijat aikovat viedä törkeimmiksi katsomansa tapaukset käräjäoikeuteen sakkoja ja vahingonkorvauksia varten. Enimmillään tekijänoikeusrikoksesta voi Suomessa saada uuden tekijänoikeuslain mukaan kaksi vuotta vankeutta. Tekijänoikeusrikkomuksissa rangaistukset ovat lievemmät.

Musiikkialan oikeudenhaltijat ovat laittamassa vireille yli 8000 rikos- ja siviilikanteita laittomasti tiedostoja jakavia vastaan 17 maassa.

Eilen julkistettuun kuudenteen kanneaaltoon liittyivät uusina maina Brasilia, Meksiko ja Puola. Oikeustoimien kokonaismäärä on nyt yli 13 000 Yhdysvallat pois lukien. Jutut nostetaan maasta riippuen joko rikos- tai siviilikanteina.

Tekijänoikeusjärjestöt vaativat p2p-käyttäjätietoja TTVK kampanjoi vertaisveerkkolevitystä vastaan muun muassa nuorille suunnatuilla sarjakuvilla.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös