Teknologia-ala imee pääomasijoittajia
Pääomaan sijoitetaan Euroopassa yhä enemmän alkuvaiheen yrityksiin, ja yksittäiset sijoitukset ovat suurempia. Alkuvaiheen yrityksiin sijoitettiin vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä 44 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 322,4 miljoonaa euroa. Teknologia-alan yritykset ovat suurimpia hyötyjiä, ilmenee Ernst & Youngin ja Dow Jones Ventureonen tutkimuksesta.
Euroopassa tehtyjen pääomasijoitusten kokonaisarvo nousi 1,02 miljardiin euroon vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä. Sijoitusten määrä laski samalla lähes neljänneksen edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Yhteensä 200:sta pääomasijoituksesta 71 suuntautui alkuvaiheen yrityksiin.
"Suomessa sijoitussykli on hieman muuta Eurooppaa jäljessä. Viimeaikaiset suomalaisten teknologiayritysten kaupat ulkomaisille ostajille osoittavat irtautumisikkunan olevan nyt auki ja yritysten arvostusten nousseen sijoittajia kiinnostavalle tasolle. Irtautumiset antavat sijoittajille uutta liikkumavaraa, mikä enteilee huomion siirtymistä myös Suomessa uusien sijoituskelpoisten yritysten hakemiseen", johtaja Petri Ojala Ernst & Youngin yritysjärjestelyt-yksiköstä arvioi.
Sijoituksista teknologiaan 47 prosenttia
Yksittäisten sijoitusten koko kasvoi Euroopassa vuonna 2006, ja ensimmäisellä neljänneksellä tehtyjen pääomasijoitusten mediaanikoko oli 2,7 miljoonaa euroa, mikä on korkein lukema vuoden 2000 jälkeen. Sijoituksista 47 prosenttia tehtiin teknologia-alan yrityksiin ja 43 prosenttia terveydenhoitoon ja lääketieteeseen.
"Teknologia-alan yritykset ovat suurimpia hyötyjiä, kun sijoittajien kiinnostus siirtyy jälleen alkuvaiheen yrityksiin. Sijoittajat ovat todenneet teknologia-alan kireän globaalin kilpailun edellyttävän entistä vahvempia panostuksia, minkä seurauksina teknologiayrityksiin tehtyjen pääomasijoitusten keskikoko on noussut ennätystasolle", Ventureonen tutkimusjohtaja Steve Harmston kertoo.








