Teknologiayhtiöidenkin tietoturva kehnoa
Teknologian, median ja televiestinnän yritykset eivät näytä hyvää mallia muille tietoturvassa, vaikka yritysten toiminta on täysin riippuvainen tietojärjestelmien sisältämästä datasta, ja teknistä ymmärtämystäkin on muita enemmän. Tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa yrityksistä on kärsinyt vuoden sisällä tärkeän tiedon katoamisia, mutta siltikään tietoturvaan ei panosteta asiallisesti.
Asiasta kertoo Deloitte Touche Tohmatsun raportti, jonka mukaan myös teknologia-, media ja televiestintäyrityksissä on jo pitkään laiminlyöty tietoturvaa. Noin 150 yrityksen johdon haastattelujen jälkeen todettiin, että yli puolelta oli viimeisen vuoden aikana viety kriittistä tietoa. Näistä tapauksista kolmannes aiheutti suoranaisia taloudellisia tappioita.
96 prosenttia tietää, ettei tehdä riittävästi
Tietoturvaa ei kuitenkaan ole rakennettu tyydyttävälle tasolle. Vaivaiset 4 prosenttia oli sitä mieltä, että heidän työntekijänsä tekevät riittävästi ongelmien estämiseksi, ja vain 20 prosenttia uskoi, että yrityksen tiedot ovat turvassa. Ja vain 24 prosenttia uskoi, että heidän hankkimiaan tietoturvatuotteita käytetään tehokkaasti.
Deloitten mukaan tilanne on jossain määrin parantumassa, sillä 37 prosenttia yrityksistä oli antanut tietoturvakoulutusta työntekijöilleen viimeisen vuoden aikana. Myös tietoturvan budjetit ovat kasvussa, mutta kovin vähäisessä määrin, keskimäärin 9 prosenttia.
Raportissa arvioidaankin, että ongelman ytimessä on haluttomuus investoida enempää turvallisuuteen. Toisaalta tilanne näyttää olevan hitaasti paranemassa.








