Telealan näkymät kirkastumassa

Vuosi 2003 oli käännekohta
Telealan näkymät kirkastumassa

Teleala kävi vauhdikkaiden vuosien jälkeen kuopan pohjalla vuonna 2003, mutta nyt näyttää jo huomattavasti paremmalta. Näin kertoo teleliikenteen toimialakatsaus, jonka Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto Ficom on teettänyt. Operaattorit odottavat sekä liikevaihdon että tuottavuuden kasvavan tänä vuonna, ja vauhdin paranevan vielä ensi vuonna.

Ficom teetti Tilastokeskuksella Teleliikenteen toimialakatsauksen, joka selvitti alan kehitystä liikevaihdon, nettotuloksen,
investointien ja henkilöstömäärän valossa vuosina 1994 - 2005.

Katsauksen mukaan tietoliikennealan liikevaihto kasvoi voimakkaasti vuoteen 2003 saakka, jonka jälkeen alkoi selvä
taantuma. Henkilöstömäärän osalta huippu osui vuoteen 2001, jolloin alan yritysten henkilöstön kokonaisvahvuus oli 20 400. Nykyisin ollaan noin 19 000 henkilön tasossa. Vuonna 1994 luku oli 15 300.

Nettoinvestointien osuus oli 3-6 prosenttia liikevaihdosta vuosina 2004 ja 2005. Vuonna 2001 vastaava osuus oli 8,7 prosenttia. Vaikka investoinnit ovatkin sinällään vähentyneet, ovat ne moneen muuhun toimialaan verrattuna edelleen määrällisesti suuria.

Hulluin kuohuntavaihe takana

Ficomin toimitusjohtaja Reijo Svento tulkitsee parantuneen tilanteen merkittäväksi syyksi markkinoiden rauhoittumisen: "Kaikista hulluimmat kuohumiset ovat nyt takana. Esimerkiksi matkapuhelinliittymien numeronsiirtoruletti toi alalle kermankuorijoita."

Myönteisen kehityksen yksi vauhdittaja on ollut puhelinten ja liittymien kytkykaupan salliminen viime keväänä. "Se on lisännyt 3g-puhelinten myyntiä ja samalla lisäpalveluiden käyttöä. Tärkeä oli myös henkinen puoli, kaiken säätelyn jälkeen sallittiin jotakin. Tämä sai aikaan positiivista virettä."

Kytkykauppa sallittiin kolmen vuoden koeajaksi. "Jos tässä ennustajaeukoksi heittäytyy, niin kyllä se taisi tulla jäädäkseen", Svento tuumii.

Tagit: kytkykauppa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös