Telefunkenit tulevat taas

Televisioiden esittely IFA-messuilla
Telefunkenit tulevat taas

Suomalaiseenkin elektroniikan historiaan kuuluva Telefunken-brändi tekee paluutaan. Profilo-Telra aloittaa televisioiden valmistuksen lisensoituaan tuotemerkin käyttöoikeuden. Profilo-Telra kertoo yhdistävänsä elektroniikan valmistuksen osaamisensa Telefunkenin nimen pitkään perintöön.

Uudet Telefunken-televisiot on määrä esitellä Berliniissä kulutuselektroniikan IFA-messuilla syyskuun alussa. Yhtiö aikoo julkistaa muun erivärisiä litteitä televisioita, dlp-projektoritelevisioita ja lcd-taulutelevisioita. Yrityksen edustaja kertoi Tietokone-lehdelle, että Telefunken-brändin televisiot aiotaan tuoda muun Euroopan lisäksi Suomen markkinoille.

Profilo-Telra laskee olevansa Euroopan kolmanneksi suurin televisiovalmistaja. Yhtiö on valmistanut kulutuselektroniikkaa 1970-luvulta lähtien useille yhtiöille, kuten Sony, Matsushita, Thomson ja Philips.

Alun perin AEG:n ja Siemensin vuonna 1903 yhteistyönä perustama Telefunken Sendersysteme muutti nimensä viime vuonna Transradio Sendersysteme Berlin AG:ksi nykyistä liiketoimintaa vastaamaan.

Telefunkenin saavutuksiin kuuluu muun muassa pal-videojärjestelmän kehittäminen.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös