Telia-Sonera ei paketoi liikennettä

Kytkykauppahinnoittelu eri poluilla kuin Elisalla
Telia-Sonera ei paketoi liikennettä Esa Rautalinko on varsin varovainen esittäessään arvioita 3g-puhelinten yleistymisestä tänä vuonna.

Telia-Sonera on julkistanut aseensa viikon kuluttua toden teolla käynnistyvään kytkykauppakisaan. Kuluttajien 3g-puhelimet lyödään pakettiin, jossa puhelin maksetaan aluksi ja kuukausimaksulla saa käyttöönsä liittymän. Puheluista ja muista palveluista maksetaan käytön mukaan. "Asiakkaan ei tarvitse miettiä 24 kuukautta etukäteen, miten paljon puhelintaan käyttää", kuluttajan mobiilipalveluista vastaava johtaja Esa Rautalinko sanoo. Yrityspaketeissa sen sijaan on mukana myös liikennemaksu.

Telia-Sonera tarjoaa kuluttaja-asiakkailleen Parempi päivä -nimistä liittymää. Sen kuukausimaksu on 9,90 euroa, puhelujen minuuttihinta ja tekstiviestien kappalehinta on 0,089 euroa.

Puhelimiksi tarjotaan neljää mallia Nokialta, kahta Samsungilta ja yhtä Sony Ericssonilta. 24 kuukauden palvelupaketilla puhelimen hinta on yhtiön mukaan noin puolet siitä, mitä luuri maksaisi erikseen ostettuna.

Kilpailija Elisa ehti julkistaa kytkykauppapakettinsa viime viikolla. Siellä uskotaan kiinteähintaisiin paketteihin, jotka sisältävät tietyn määrän puheaikaa kuukaudessa.

Yritysasiakkaille myös liikenne

Yrityskäyttäjien paketit sen sijaan sisältävät myös liikennemaksut. "Yrityksissä halutaan sekä käytön helppoutta että kustannusten ennakoitavuutta", yrityspuolen ict-palveluiden johtaja Timo Levoranta.

Peruspaketti on tarkoitettu lähinnä puhe- ja tekstiviestikäyttöön sekä satunnaisesti sähköpostia käyttäville. Tehopaketti on astetta monipuolisempi, ja se sisältää etätyöskentelyn peruspalikat. Kirsikkana kakussa on Datapaketti, joka suunnataan kannettavaa tietokonetta mobiiliyhteyksillä käyttäville.

Palveluita uusiin tarpeisiin

3g-puhelinten kytkykauppaa on perusteltu sillä, että uudet mobiilipalvelut eivät ole saaneet tuulta siipiinsä niukan päätelaitekannan vuoksi. Soneralaiset puhuvatkin, että Suomessa on "Euroopan paras afrikkapuhelimien penetraatio".

Telia- Sonera tarjoaa nyt 3g-puhelinten käyttäjille videopuheluita sekä mobiili-tv:tä ja musiikkilataamoa, joita se kehuu markkinoiden laajimmiksi.

Vain noin prosentilla suomalaisista on nyt käytössään 3g-puhelin. "On vaikea arvioida, minkä verran niitä olisi käytössä vuoden lopussa. Ruotsissa niin on noin 3 prosenttia puhelimista, ehkä siitä voi vetää joitakin johtopäätöksiä", Esa Rautalinko sanoo.

Kytkykaupan lisäksi puhelimia ja liittymiä myydään yhä erikseenkin. Soneralaiset arvelevat muun maailman kokemuksien perusteella, että puhelinten ostajat jäänevät vähemmistöksi, vaikka kuluttajilta saattaakin kestää aikansa uuden mallin omaksuminen.

Telia-Sonera ei paketoi liikennettä Telia-Sonera välittää kännyköihin kuvaa kaikilta neljältä pääkanavalta, Nelosen tarjonnan jopa kokonaan.
Tagit: 3g, Telia-Sonera
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös