Telia-Soneran johdolle lahjussyytteet

Yhtiön mielestä syytteet naurettavia
Telia-Soneran johdolle lahjussyytteet

Telia-Sonera-konsernin toimitusjohtaja Anders Igel ja Ruotsin toiminnoista vastaava johtaja Marie Ehrling ovat saaneet syytteet lahjonnasta. Telia-Soneran ja yhtiön hallituksen mielestä syytökset ovat aivan naurettavia, ja johtoon luotetaan sataprosenttisesti Abba-musikaaliin liittyneestä sotkusta huolimatta.

Soppa sai alkunsa viime kesänä, kun Telia-Sonera järjesti asiakastapaamista sidosryhmilleen. Tarkoitus oli mennä yhdessä katsomaan Abba-musikaalia Mamma Mia, ja sen jälkeen yhteiselle illalliselle ruoka- ja juomatarjoilun kera, johon olisi liittynyt myös alkoholijuomia. Kutsulistalla oli parisataa Telia-Soneran yritysvierasta, mutta myös viranomaisia. Kutsun sai myös Ruotsin poliisijohtaja, joka teki asiasta rikosilmoituksen. Tilaisuus peruttiin tämän vuoksi.

Teliasoneran hallitus: Johdolla täysi luottamus

Telia-Sonera kertoo olevansa yllättynyt siitä, että syyttäjä on nyt päättänyt nostaa asiasta syytteet. Telia-Soneran mukaan tämän tapaiset epämuodolliset tapaamiset ovat alalla yleinen käytäntö, eikä tilaisuus sen mielestä liittynyt mitenkään lahjontaan. Yhtiö katsoo toimineensa normaalin ja perinteisen toimintatavan mukaan.

Telia-Soneran hallituksen mukaan Igelillä ja muulla johdolla on hallituksen täysi luottamus, eivätkä syytteet vaikuta siihen mitenkään. Telia-Sonera myöskin valittaa sitä, että lahjuksiin liittyvä lainsäädäntö on epäselvää.

Tagit: Telia-Sonera
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös