Telia-Soneran yt-neuvottelukäytännöt selviksi
Toimihenkilöunionin ja Telia-Sonera Finlandin johdon edustajien muodostama neuvottelukunta on sopinut Telia-Soneran yhteistoiminnan pelisäännöistä.
Telia-Sonerassa käynnistyi elokuun lopussa yt-neuvottelut Asiakasprosessit ja järjestelmät -osastolla, mutta ne keskeytyivät lokakuussa. Alun perin neuvottelut koskivat 165 tehtävää, ja nyt neuvottelujen tuloksena päättyviä tehtäviä on 66, mutta samanaikaisesti näistä 24 henkilölle tarjotaan uusia tehtäviä.
Divisioonassa tehtävillä muutoksilla pyritään Telia-Soneran mukaan parantamaan kannattavuutta. Mikäli henkilöille ei pystytä tarjoamaan päättyvien tehtävien tilalle muita tehtäviä, he siirtyvät Osaajakeskukseen.
Neuvotteluissa tehtyjen päätösten toimeenpano sovittiin keskeytettäväksi, mutta keskustelut henkilöstön edustajien kanssa ovat yhtiön mukaan sujuneet rakentavassa hengessä.
Osaajakeskus vähentää irtisanomisia
TeliaSonera Finlandissa on käytössä osaajakeskusmalli, minkä ansiosta henkilöstöä ei irtisanota, vaikka heidän työtehtävänsä lakkaisivat. Näissä tilanteissa henkilö siirtyy osaajakeskukseen, josta käsin hän voi hakea uutta työpaikkaa yhtiön sisältä, yhtiön ulkopuolelta tai kouluttautua uusiin tehtäviin.
Kuluvan vuoden aikana osaajakeskukseen on Telia-Soneran mukaan siirtynyt noin 370 henkilöä, joiden työtehtävät ovat päättyneet. Näistä yli kolmannes on työllistynyt uudelleen yhtiön sisällä, noin 170 on ottanut vapaaehtoisen tukipaketin ja lähtenyt yhtiön ulkopuolelle. Osaajakeskuksen kirjoilla on tällä hetkellä alle 50 henkilöä. Vuosittain yhtiössä täytetään yli 1 000 työtehtävää.








