Teosto puolustaa ”kännykkäveroa” tasapuolisuudella
Uudessa Nokia N91:ssä on 8 Gt kiintolevy, joten sen kuluttajahinnasta hyvitysmaksu muodostaisi 10 euroa.
Tekijänoikeusjärjestö Teosto vastaa kritiikkiin hyvitysmaksun laajentamisesta, että hyvitysmaksun on oltava tasapuolinen mp3-soitinten valmistajille, jotka jo maksavat hyvitysmaksua. Järjestöt ehdottavat hyvitysmaksuksi vähintään kuutta euroa laitteelta, mikä voisi tarkoittaa ensi vuonna kuuden miljoonan euron tuloja kännyköistä.
Hyvitysmaksujen kokonaistuotoksi arvioidaan tänä vuonna tekijänoikeusjärjestöjen mukaan noin 10 miljoonaa euroa. Sitä kertyy muun muassa cd- ja dvd-levyaihioista, digibokseista ja mp3-soittimista. Järjestöt arvioivat hyvitysmaksutulojen vähentyneen joidenkin vuosien takaisesta 12 miljoonasta eurosta, koska kulutus siirtyy analogisista medioista digitaalisiin.
Elektroniikan tukkukauppiaat arvioi, että Suomessa myydään tänä vuonna jo kaksi miljoonaa kännykkää, ja ensi vuonna vielä enemmän.
Nokian varovainen arvio Tietokone-lehdelle on, että uusista kännyköistä ainakin noin puolessa on ensi vuonna mp3-soitin ja tallennusmuisti. Tekijänoikeusjärjestöt eivät ole asettaneet vähimmäisrajaa musiikkikännykäksi määriteltävän laitteen tallennuskapasiteetille.
Tekijänoikeusjärjestöt ovat esittäneet, että hyvitysmaksu olisi ensi vuonna 6–18 euroa. Kännyköiden osalta maksu olisi useimmiten 6 euroa, koska niissä on yleensä alle 1 Gt muistia. Hyvitysmaksu voisi olla kännyköille myös 8 tai 10 euroa, jos niiden mukana tulee enemmän kuin 1 tai 4 Gt tallennustilaa.
Mp3-soittimilla jo hyvitysmaksut
Näin ollen uusi "kännykkävero" voisi tuoda ensi vuonna jo kuuden miljoonan euron hyvitysmaksutulot, jos kännykkävalmistajien ja tukkukauppiaiden arviot toteutuvat. Ensi vuonna kännyköiden hyvitysmaksutulot voisivat näin muodostaa lähes 38 prosenttia hyvitysmaksujen potista.
Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä kertoi Tietokone-lehdelle, että mp3-soitinten toimittajat ovat pitäneet nykytilannetta epäreiluna, koska mp3-soittimista menee hyvitysmaksu, mutta musiikkikännyköiden hintoihin sitä ei tule. Sipilä sanoo, että jo kilpailuoikeudellisista syistä maksun pitäisi olla yhtälailla kännyköiden kuluttajahinnoissa.








