”Tieto- ja viestintäteknologia läsnä arjessa”
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen on ilmaissut käsityksiään Jyväskylän yliopiston erillislaitoksen Agoran viisivuotisjuhlaseminaarissa uudesta tietoyhteiskuntakehityksestä, jossa teknologia tulee yhä enemmän ihmisen avuksi arjen askareissa.
Huovinen uskoo, että tulevaisuutta leimaa langattomuus ja erilaisten siruteknologioiden lisääntyminen. Älyä ja toimintamahdollisuuksia tulee lisää niin toimikortteihin kuin kodinkoneisiinkin, joten tieto- ja viestintäteknologia on läsnä ihmisten arjessa ajasta ja paikasta riippumatta koko ajan.
Ministeri Huovisen mukaan tekniikan yleistymiseen ihmisten arjessa liittyy monia seikkoja, jotka vaativat julkisen vallan toimia, kuten esimerkiksi taajuuspolitiikka, kuluttajansuoja, tekijänoikeudet ja yksityisyyden suoja. Lisäksi julkisen vallan on Huovisen mukaan ymmärrettävä, mihin yhteiskunta on menossa ja annettava yhteiskuntaan signaali uusien teknisten mahdollisuuksien käyttöönotosta.
Agora on 3500 ihmisen muodostama kompleksi, jossa yhdistyvät opetus-, tutkimus- ja yritystoiminta. Agora on myös päässyt Suomen Akatemian huippututkimusyksiköksi.








