Tietosuojalakiin ei oikeutta yksityisviestien lukemiseen

Ministeriö lupaa kaksi erilaista tarkennusta
Tietosuojalakiin ei oikeutta yksityisviestien lukemiseen

(Päivtetty 21.8.2006 klo 14:38. Oikeuskanslerin etunimi korjattu.)

Liikenne- ja viestintäministeriö lupaa voimakasta keskustelua herättäneeseen sähköisen viestinnän tietosuojalakiin kaksi täydennystä, joiden tarkoitus on vähentää huolta työntekijöiden perusoikeuksien loukkaamisesta.

Pykälätasolla rajataan sitä, kuinka monien tietoja voidaan seurata, ja perusteluissa korostetaan, ettei lievä luvaton käyttö oikeuta teletunnistetietojen käsittelyyn.

Suunnitelluista tarkennuksista kertoi lauantain Helsingin Sanomat. "Lain perusteluihin voidaan kirjoittaa siten, että yleisen tavan ja tuomioistuinkäytännön huomioon ottaen luvaton käyttö ei voi olla luonteeltaan lievää", Juhapekka Ristola sanoi HS:lle.

Juhapekka Ristola kertoo Tietokone-lehdelle, ettei "lievän luvattoman käytön" poissulkeminen vaadi muutoksia lakiluonnoksen pykäliin, koska sitä ei ole nytkään mukana. Lain perusteluosaan tehtävällä lisäyksellä halutaan painottaa sitä, ettei mikä tahansa luvaton käyttö oikeuta tunnistetietojen käsittelyyn.

Gsm-liittymiä ja henkilökohtaisia webmaileja ei saisi seurata

"Lievää luvatonta käyttöä voisi olla esimerkiksi työsähköpostin käyttäminen yksityisasioihin. Se ei oikeuttaisi tunnistetietojen käsittelyyn", Ristola luonnehtii. Toisin sanoen se, että käyttää työnantajan sähköpostia omiin asioihin, vaikka se olisikin yrityksessä kielletty, ei vielä oikeuttaisi viestien tunnistetietojen lukemiseen.

Lakipykäliin tehtäisiin muutos sen osalta, kenen tunnistetietoja yhteisötilaaja saisi käsitellä. Tarkennus säätäisi 13 a §:ssä, että tunnistetietojen käsittely saisi kohdistua vain sellaisiin henkilöihin, joilla on pääsy pykälässä kuvattuihin erittäin huomattaviin ammatti- ja liikesalaisuuksiin.

Juhapekka Ristola korostaa, että tunnistetietojen käsittely koskisi vain yhteisötilaajan omia verkkoja. Näin esimerkiksi työntekijöiden käytössä olevien operaattoreiden gsm-liittymien tunnistetietoja ei saisi seurata, eikä oikeutta olisi myöskään työntekijöiden yksityisten web-sähköpostipalveluiden tunnistetietojen käsittelyyn.

Rajan ylittäminen rangaistavaa

Juhapekka Ristola korostaa, että työnantajien on tehtävä ennakkoon kertaluontoinen ilmoitus tietosuojavaltuutetulle tunnistetietojen käytöstä. Siinä on ilmoitettava seurannan perustelut ja tarkoitus. Myös tietoja käsittelemään pääsevät henkilöt on nimettävä. Yrityksen pitäisi järjestää myös yt-neuvottelut, joissa henkilöstölle tiedotetaan tilanteesta.

Nykyisen sähköisen viestinnän tietosuojalain 8 § pysyy ennallaan. Sen mukaan tunnistetietoja ei saa käsitellä enempää kuin on välttämätöntä luvattoman käytön estämiseksi, selvittämiseksi tai esitutkintaan saattamiseksi. "Välttämättömyys" viittaisi sekä aikaan että seurannan laajuuteen.

Ristola uskookin, että juuri tämä ohjaa yritykset toimimaan varovaisesti. "Vain välttämättömän tunnistetietojen käsittelyn tunnusmerkkien ylittäminen voi merkitä tietojen käsittelystä vastuullisille tuomiota törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta", Ristola sanoo. Enimmäisrangaistus siitä on kolme vuotta vankeutta.

Oikeuskanslerille jo tänään

Juhapekka Ristola uskoo, että näiden tarkennusten kanssa laista tulee kokonaisuus, joka ei loukkaa työntekijöiden perusoikeuksia.

Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Liisa Ero toimittaa tänään lakiluonnoksen oikeuskansleri Paavo Nikulan tarkistettavaksi. Nikulan lausunnosta riippuu, viekö hallitus lain eduskunnan ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.

Laki on määrä saada eduskunnan käsiteltäväksi vielä syksyllä ja voimaan keväällä 2007.

Tietosuojalakiin ei oikeutta yksityisviestien lukemiseen
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös