Tietotekniikka auttaisi hyvässä hallintotavassa

Tutkimus: koko konsepti hieman hakusessa
Tietotekniikka auttaisi hyvässä hallintotavassa

Tuoreen tutkimuksen mukaan 92 prosenttia yritysjohtajista katsoo tietotekniikalla olevan merkittävä rooli hyvän hallintotavan eli corporate governancen toteuttamisessa, mutta 30 prosentilla heistä ei ole minkäänlaista suunnitelmaa it-järjestelmien hyödyntämiseksi tällä alueella. Tyytyväisimpiä ollaan räätälöityihin ohjelmistoihin. Koko hyvän hallintotavan käsite on monille hakusessa, tai se ymmärretään aivan väärin.

Näin kertoo business intelligence -ohjelmistoja kehittävän Cognoksen tilaama tutkimus, jossa haastateltiin 150 suuryrityksen johtajaa Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa ja Hollannissa. Tutkimus selvitti tietotekniikan roolia hyvän hallintotavan edistävänä tekijänä.

Tutkimus osoittaa, että eurooppalaiset yritykset suhtautuvat asiaan vakavissaan. Vastaajista 70,8 prosenttia ilmoitti yrityksensä nimenneen tahon, joka vastaa säännösten toteuttamisesta. Neljänneksellä yrityksistä on yksi henkilö vastuussa corporate governancesta, 20,9 prosentilla yrityksistä tietty yksikkö ja 14,2 prosentilla hallitus on ottanut vastuun hyvän hallintotavan toteutumisesta. Vastaavasti 19,4 prosentissa yrityksistä vastuuta hyvästä hallintotavasta ei ole osoitettu kenelläkään.

Tiedon hallintaa, raportointia ja räätälöityjä sovelluksia

Ne yritykset, jotka ovat investoineet tietotekniikkaan osana hyvää hallintotapaa, ilmoittivat panostaneensa erityisesti tiedonhallintaan sekä ulkoiseen ja sisäiseen raportointiin. Myös olemassa olevien järjestelmien konsolidointi ja standardointi olivat yleistä vastaajien joukossa.

Tutkimuksen mukaan kaikkein tyytyväisimpiä käyttäjät olivat räätälöityihin sovelluksiin (71 prosenttia) ja suunnitteluun tarkoitettuihin valmisohjelmistoihin (69 prosenttia). It-järjestelmiä hankittaessa järjestelmäintegraatio ja järjestelmien standardointi olivat keskeiset päätöksenteon kriteerit. Cognoksen mukaan tämä on ymmärrettävää, sillä haastatelluissa yrityksissä oli keskimäärin käytössä kuusi eri järjestelmää suunnittelua, raportointia ja konsolidointia varten.

Koko hyvä hallintotapa hakusessa

Tutkimuksen mukaan yksi tekijä, joka estää yrityksiä ottamasta käyttöön corporate covernance -toimintamallia, on epäselvyys sen sisällöstä. Vain 48 prosenttia vastaajista pystyi selkeästi ilmaisemaan, mitä hyvä hallintotapa on. Vastaajista 52 prosenttia ei pystynyt antamaan sille oikeaa sisältöä. 9 prosenttia vastaajista liitti corporate governancen informaation tehokkaaseen välittämiseen, kun taas toinen yleinen käsitys oli yrityksen toiminta- ja käyttäytymissäännöt.

Tosiasiassa corporate governancella tarkoitetaan järjestelmiä ja prosesseja, joiden avulla yritystä johdetaan ja hallinnoidaan. Tavoitteena on maksimaalinen läpinäkyvyys organisaation sidosryhmien suuntaan organisaation toiminnan kehityksestä ja mahdollisista riskeistä, jotta oikeaan tietoon perustuva päätöksenteko olisi mahdollista.

Tutkimuksen käytännön toteutuksesta vastasi Business Application Research Center (BARC).

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös