Tietotekniikka yhdistää koulun ja kodin
Tietotekniikalla voidaan helpottaa ja tehostaa kodin ja koulun välistä yhteydenpitoa. Asiaa on tutkinut Juha-Matti Latvala, jonka aihetta käsittelevä väitöskirja tarkastetaan ensi viikolla. Tekniikan hyväksikäyttöä on testattu Kivahko-viestintäsovelluksella, joka on kehitetty Jyväskylän yliopistolla.
Kodin ja koulun yhteistyön ongelmia ovat muun muassa tavoittamisen vaikeus puhelinta käytettäessä sekä erilaisten lappusten perillemenon epävarmuus. Kivahko-sovelluksessa yhdistetään internet, sähköposti, tekstiviesti ja matkapuhelinten verkkoyhteydet. Käyttäjät valitsivat sopivimman viestintätavan, ja sovellus yhdisti tavat toisiinsa.
Useita kanavia
"Opettaja saattoi esimerkiksi lähettää viestin sovelluksen internet-käyttöliittymästä ja oppilaan isä sai viestin tekstiviestinä ja äiti sähköpostina. Viesti oli myös mahdollista tulostaa ja antaa oppilaan kuljetettavaksi", Latvala selvittää.
Sovellusta paljon käyttäneet vanhemmat ja opettajat kokivat, että kodin ja koulun välinen yhteydenpito tehostui ja toisen osapuolen tavoitettavuus parani.
Kivahko-sovellus kehitettiin käyttäjien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Sovelluksesta pyrittiin tekemään mahdollisimman helppo ja vaivaton käyttää riippumatta käyttäjän teknisistä taidoista tai laitteistosta. Vanhemmat pitävät sitä helppokäyttöisenä ja tehokkaana. Opettajat puolestaan toteavat, ettei sovelluksen käyttäminen työllistänyt heitä muita yhteydenpitotapoja enempää.
Juha-Matti Latvala








