Tietoteknologiat saavat jättirahoituksen

Isoin osa seitsemättä puiteohjelmaa
Tietoteknologiat saavat jättirahoituksen

Eurooppalaiset yritykset eivät enää anna tasoitusta muille ainakaan tutkimuksen rahoituksessa. Euroopan komissio on päättänyt myöntää peräti 9,1 miljardia euroa tieto- ja viestintäteknologioiden tutkimukseen vuosina 2007–2013.

Kyse on EU:n 7. puiteohjelmasta, jonka osuus unionin kokonaisbudjetista on lähes viidesosa. Komissiossa tietoyhteiskunta-asioista vastaava Viviane Reding kehui tulevaa rahoituspakettia Helsingin IST2006-kokouksessa viime viikolla.

Reding myös kannusti eurooppalaisia riskinottoon tutkimuksessa ja kehittämisessä. Hän korosti, että tutkimuksen ja innovaatioiden perustana on ennen kaikkea koulutus. "Euroopalla on monien mittarien valossa vielä paljon saavutettavaa globaaleihin kilpailijoihinsa nähden, mutta esimerkiksi fotoniikassa, mikroelektroniikassa, sulautettujen järjestelmien sekä langattoman että laajakaistaviestinnän tutkimuksessa meidän tulisi olla ylpeitä itsestämme", Reding kehui.

Rahoituksesta viidennes ict:hen

Seitsemännen puiteohjelman ensimmäisessä vaiheessa hakuun tulee yli 1,1 miljardin euron hakuprosessi. Ohjelma käynnistyy vuodenvaihteessa, ja sen rahoituksesta lähes viidennes kohdistuu ict-alueelle.

Helsingissä järjestetty IST 2006 oli osanottajamäärältään IST-tapahtumien 20-vuotisen historian suurin konferenssi. Konferenssiin sekä sen yli sataan verkottumis- ja työpajatilaisuuteen osallistui yli 4 500 eurooppalaista tieto- ja viestintäteknologia-alan vaikuttajaa. (Prosessori)

Tagit: EU-komissio
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös