Tietoturva pinnalla EU-puheenjohtajakaudella
Suomen rupeama EU:n puheenjohtajamaana alkaa heinäkuussa. Kauden aikana on esillä lukuisia viestintään liittyviä hankkeita. Liikenne- ja viestintäministeriön valtiosihteeri Perttu Puro kertoo tietoturvan sekä tietoyhteiskunnan olevan pöydälle nostettuina syksyn aikana. "Eräänlaisena teemana on kehittää kansalaisten luottamusta tietoyhteiskuntaan."
Espoon Dipolissa järjestetään syyskuussa korkean tason asiantuntijaseminaari, jonka aiheina ovat tietoturva, kuluttajien oikeudet ja uuden tekniikan parhaat sovellukset. Osallistujina on sekä yritysmaailman että politiikan isokenkiä.
"Tarkoituksena olisi saada aikaan päätöslauselma siitä, mitä on tulevaisuuden tietoyhteiskunta. Tämä voitaisiin sitten saattaa joulukuussa EU-käsittelyyn. Joulukuun kokoukseen toivotaan myös saatavan käsittelyyn syksyn aikana valmistuvat tietoturva- ja roskapostiselvitykset. Ne voivat poikia komissiolta tiedonannon, joka puolestaan on tulevan lainsäädännön pohjana", Puro selvittää.
Suodattimet kunniaan
Suomi on pyrkinyt todistelemaan muulle Euroopalle roskapostisuodatuksen tehoa ja hyödyllisyyttä. Meillä operaattoreilla on lupa suodattaa roskaa, ja tulokset ovat olleet varsin hyviä. Toisaalta osassa EU-maita laki kieltää suodattamisen.
Suomen puheenjohtajakaudella on käsittelyssä muutamia merkittäviä viestintään liittyviä lainsäädäntöhankkeita. Rajojen ylittävän matkapuhelinliikenteen roaming-maksuista olisi tarkoitus löytää sopu.
"Esillä on ollut hinnoittelumalleja, joista osa on Suomen kannalta ongelmallisia, joten kompromissin löytämiseksi on tehtävä töitä. On esitetty muun muassa roaming-hintojen sitomista kotimaan hintatasoon, mikä on ongelmallista Suomen kaltaisissa halpojen puheluiden maissa", Puro mainitsee.
Viestintälakien kokonaisuudistus on myös alkamassa. Siinä pitäisi lyödä lukkoon radiotaajuuksien hallinnan periaatteet, joista on eri jäsenmaissa varsin erilaisia käsityksiä. Suomessa halutaan pitää taajuudet valvottuina, toisaalta esimerkiksi Iso-Britannia suosii niiden täydellistä vapauttamista. Vapauttaminen mahdollistaa taajuuskaupan ja vie pohjan Suomessa noudatettavalta viestintäpolitiikalta, jossa radioasemia säädellään toimilupakäytännöllä.








