Tutkimusyhtiö: Google valtaamassa markkinat

Markkinaosuuden melkein tuplaaminen vain ajan kysymys
Tutkimusyhtiö: Google valtaamassa markkinat

Google vahvistaa koko ajan otettaan maailman hakumarkkinoilla, Microsoftin ja Yahoon aseman heiketessä. Itse asiassa Google on lähivuosina jopa kaksinkertaistamassa osuutensa, ja nousemassa lähes Microsoftin veroiseen monopoliasemaan, ennustaa tutkimusyhtiö Comscore.

Tutkimusyhtiön tuoreet luvut kertovat Googlen osuuden internetin hauista nousseen helmikuussa 42,3 prosenttiin edellisvuoden 36,3 prosentista. Yahoon viime vuoden 31,1 prosentin osuus kutistui nyt 27,6 prosenttiin. Samoin Microsoftin MSN-palvelun osuus laski 16,3 prosentista 13,5 prosenttiin.

Luvut ovat Yhdysvaltojen sisäisiltä markkinoilta, joihin esimerkiksi Yahoo ja MSN ovat panostaneet voimakkaasti. Maailmanlaajuisesti Googlen osuus on todennäköisesti paljon vahvempi. Hakumarkkinoiden ainut muu nousija oli Ask.com (entinen Ask Jeeves), jonka osuus nousi 5,3 prosentista tasan 6 prosenttiin.

70 prosentin osuus vain ajan kysymys

Googlen 42 prosentin johtoasema Yhdysvalloissa on vasta alkusoittoa, jos joitakin analyytikkoja on uskominen. "Näköpiirissä ei juurikaan ole tekijöitä, jotka voisivat estää Googlea saavuttamasta lopulta 70 prosentin markkinaosuutta", kertoo RBC Capital Markets -yhtiön analyytikko Jordan Rohan uutispalvelu Cnetin mukaan.

Hänen mukaansa todellinen kysymys ei ole niinkään se käykö näin vai ei, vaan "miten paljon aikaa tämä vaatii."

Samoilla linjoilla ovat monet muutkin asiantuntijat. Yahoon ja Microsoftin MSN-palvelun kehittyneemmät hakukonetekniikat eivät ole juuri näkyneet markkinaluvuissa, vaan yhtiöiden asema on vain heikentynyt. Oikeastaan ainoana pidemmän aikavälin haasteena nähdään Microsoftin kehittämät uudet hakutekniikat, jotka yhtiö on luvannut esitellä vielä tänä vuonna.

Tagit: Google, Haku, MSN, Yahoo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös