Tvkaista.fi sulki ovensa
Hibox Systemsin pyörittämä tv-tallenteiden jakopalvelu Tvkaista.fi on yrityksen toimitusjohtajan Staffan Granholmin mukaan suljettu.
Granholmin mukaan kyseessä oli alunperinkin kokeilu, joka oli tarkoitettu pienelle testaajajoukolle. Tästä huolimatta palvelu oli kenen tahansa käytettävissä julkisilla www-sivuilla.
"Palvelu otetaan nyt alas pariksi kuukaudeksi, ja sitten lanseeraamme vastaavan palvelun uudestaan", Granholm kertoo. Hän on edelleen sitä mieltä, että tv-kanavien ohjelmavirtojen tallentieta jakava palvelu on laillinen, vaikka Ylen hallintojohtaja Jussi Tunturi onkin asiasta eri mieltä. Granholmin mukaan Yleltä tai muista tv-yhtiöistä ei ole oltu yhteydessä häneen "ainakaan virallisesti".








