Tytöt pitävät yhteyttä, pojat pelaavat
Sähköisten välineiden käyttö on muuttunut aktiiviseksi, ja televisionkatselun vähentyessä lapset ovat siirtyneet käyttämään tietokonetta. Kahdeksassa kymmenestä kodista on jo tietokone, jossa on internet-yhteys, ja puolet 7-16-vuotiaista lapsista ja nuorista käy netissä päivittäin. Tietokoneen käytössä on kuitenkin sukupuolieroja.
Tietokone ja kännykkä ovat muuttaneet suomalaislasten ja -nuorten kaveriseurustelun muotoja, nyt yhteydenpito hoituu aiempaa useammin netin välityksellä. Pojat käyttävät nettiä lähinnä pelaamiseen ja tytöt yhteydenpitoon, ilmenee tänään julkistetusta YIPPEE-tutkimuksesta.
Sanoma Magazines Finland selvitti kuudennen kerran YIPPEE-tutkimuksessa 3-16-vuotiaiden suomalaislasten ja -nuorten asenteita, ajankäyttöä sekä kulutustottumuksia.
"Pojat käyttävät tietokonetta eniten pelaamiseen, tytöt yhteydenpitoon kavereiden kanssa. Noin neljännes lapsista käyttää jo tietokonetta myös koulutehtävien tekemiseen", asiakkuusjohtaja Vesa Väisänen tutkimuksen toteuttaneesta Iroresearch Oy:stä kertoo.
Kavereita tapaillaan sähköisesti
Tutkimuksen mukaan messenger ja irkkailu on muuttanut kavereiden kanssa seurustelun muotoja. Nyt tavataan aiempaa vähemmän kasvokkain, kun kaverisuhteita ylläpidetään sähköisesti verkossa tai kännykällä tekstaillen. Varsinkin vapaamuotoinen hengailu ja perinteinen kulmilla notkuminen on vähentynyt. Tapaaminen on suunniteltua ja silloin tehdään jotain ennalta sovittua.
Vanhemmat valvovat tietokoneen käyttöä ja television katselua uskottua tiukemmin. Vain 15 prosenttia internetiä käyttävistä 3-16-vuotiaista saa käyttää sitä rajoituksetta. Säännöt ja rajoitukset väljenevät selvästi iän myötä, poikkeuksena internet, jonka käyttöä rajoitetaan tiukasti kaikissa ikäryhmissä.








