Ultrasuuret kannettavat tulevat

19- ja 20-tuumaisilla näytöillä
Ultrasuuret kannettavat tulevat

Kannettavien tietokoneiden valmistajat ovat joukolla julkaisemassa reippaasti nykyistä suurempia malleja, ja koneissa voi olla esimerkiksi irrotettava näyttö tai näppäimistö ja monikanavainen äänentoisto. Kotien kannettavat tietokoneet eivät useinkaan ole oikeassa matkakäytössä, joten käyttäjiä ei arvella haittaavan, vaikka kone on 20-tuumaisen näytön kokoinen.

Monet kotien kannettavat ostetaan lähinnä siksi, että vältytään erilliseltä tietokonelaatikolta ja johtoviidakolta. Varsinaista tarvetta muuten pieneen kokoon ei ole, vaan suorituskyky, ominaisuudet ja näytön koko olisivat pääosassa aivan kuten pöytäkoneissakin. Valmistajat ovat huomanneet tämän, ja toiveisiin yritetään vastata uusilla malleilla.

Dell, Acer ja Samsung kekseliäinä

Tähän asti suurimmat näyttökoot kannettavissa ovat olleet lähinnä 17 tuumaa. Uutistoimisto Reutersin mukaan ainakin Dell, Acer ja Samsung ovat jo kertoneet 19- ja 20-tuumaisilla näytöillä varustettujen kannettavien tietokoneiden valmistamisesta. Suunnitelmat ovat nyt siksikin mahdollisia, että tämän kokoluokan näyttöjen hinnat ovat laskeneet järkevälle tasolle.

Acer esitteli omaa 20-tuumaista kannettavaansa Taiwanin Computex-messuilla. Uutuuden hinta on liikkuu noin 2 700 dollarin luokassa.

Myös Dell esitteli 20-tuumaista mallia. Dellin mallissa suurta kokoa on hyödynnetty uusien ominaisuuksien asentamiseen, ja koneesta löytyy esimerkiksi kahdeksan kaiutinta ja jopa jonkinlainen subwoofer-bassokaiutin. Koneen näppäimistö on irrotettava. Dellin esittelemän koneen hinta pyörisi noin 3 500 dollarin luokassa.

Samsung on esitellyt vieläkin kalliimpaa, noin 5 000 dollarin suurta kannettavaa konetta. Samsungin mallissa puolestaan näyttö on irrotettava.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös