Unabomberin tavarat määrättiin nettihuutokauppaan
Pelättyjä kirjepommeja lähes kahden vuosikymmenen ajan Yhdysvalloissa lähetellyt "Unabomber" joutuu luopumaan tavaroistaan uhriensa hyväksi. Liittovaltion tuomari on tehnyt modernin ratkaisun määräämällä kaikki Unabomberin mökistä löydetyt esineet, räjähteitä ja aseita lukuun ottamatta, myytäväksi internet-huutokaupassa.
Myyntilistalle tulee suuri määrä esineitä, jotka löydettiin Unabomberin eli entisen yliopiston professorin Theodore Kaczynskin, 64, mökistä Montanan vuorilta, kertoo uutistoimisto Reuters. Kaczynskin rakenteli mökissä kirjepommeja, joita hän lähetti eri puolille Yhdysvaltoja. Iskuissa kuoli vuosina 1978-95 kolme ihmistä ja haavoittui yli 20. Viranomaiset saivat hänet vihdoin kiinni mökistään vuonna 1996, ja samalla otettiin talteen kaikki mökin irtaimisto.
Varoja uhrien korvauksiin
Kaczynski on määrätty maksamaan uhreille ja kuolleiden perheille 15 miljoonan dollarin vahingonkorvaukset. Liittovaltion tuomari määräsi esineet myyntiin, jotta uhreille voitaisiin saada edes osa tästä summasta.
Monet mökin esineistä ovat todennäköisesti varsin haluttuja keräilijöiden silmissä ja hinnat noussevat korkealle. Myynnissä on esimerkiksi kirjoituskone, jolla Unabomber kirjoitti kirjeensä. Myyntiin tulee työkaluja, kuten kirveitä ja sahoja, mutta myös Unabomberin kirjallisuus. Myynnissä on myös tuhansien sivujen aineistot, jossa Kaczynski kertoo elämänkatsomuksestaan.
Huutokaupan ajankohtaa ja järjestäjää ei ole vielä määritelty.








