Uudet littu-tv-tehtaat laskevat hintoja Euroopassa

Hitachille kaksi uutta tehdasta Tsekkiin
Uudet littu-tv-tehtaat laskevat hintoja Euroopassa

Hitachi kertoo, että litteiden lcd- ja plasmatelevisioiden kovan kysynnän vuoksi yhtiö aikoo avata Eurooppaan kaksi uutta tehdasta, ensimmäisen jo neljän kuukauden sisällä. EU-alueelle nousevat modernit tehtaat lisäävät kapasiteettia yhtiön mukaan merkittävästi, ja auttavat laskemaan entisestään litteiden televisioiden hintoja.

Hitachin mukaan litteiden televisiovastaanottimien kysyntä kasvaa Euroopassa vauhdilla, johtuen muun muassa siitä, että digitaaliset tv-lähetykset tulevat yhä yleisemmiksi. Näin yhä useammat katsojat voivat täysin hyödyntää uuden tekniikan ominaisuuksia.

Hitachi arvioi että litteiden televisioiden myynti pelkästään Euroopassa vuonna 2008 tulee olemaan noin 20 miljoonaa laitetta. Tulevat suuret urheilutapahtumat, kuten jalkapallon EM 2007 ja kesäolympialaiset vuonna 2008, tulevat tukemaan kysynnän kasvua.

Jättitehdas ja erikoistehdas Tsekiin

Hitachi perustaa kaksi uutta tehdasta, joista molemmat nousevat Tsekkiin, noin 80 kilometriä Prahasta luoteeseen.

Ensimmäinen tehtaista avataan jo helmikuussa 2007. Se keskittyy lcd-televisioiden valmistukseen. Tehdas tulee valmistamaan lcd-paneeleita Hitachin uusimmalla, IPS-Alpha-tekniikalla. Uudella tekniikalla lcd-televisiot lähestyvät esimerkiksi kontrastin ja katselukulman arvoiltaan plasma-tv:n vastaavia arvoja.

Uusi tehdas keskittyy tft-tyyppisten lcd-paneeleiden valmistukseen 26-, 32- ja 37-tuuman kokoluokissa. Tuotantokapasiteetti tulee olemaan noin 2,5 miljoonaa paneelia vuodessa.

Samalle alueelle perustetaan toinenkin tehdas, joka tekee sekä lcd- että plasmatelevisioita. Tuotanto käynnistyy kesällä 2007. Tehtaan tuotantokapasiteetti tulee olemaan noin 80 000 yksikköä kuukaudessa, ja henkilöstön määrä noin 1500.

Tagit: Hitachi, Lcd, Plasma
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös