Uusi kännykkä-java lupaa paremman yhteensopivuuden

Java midp 3.0 valmistumassa tänä vuonna
Uusi kännykkä-java lupaa paremman yhteensopivuuden

Kännyköiden javasta eli java midp:stä ( on kehittellä uusi versio. Java midp 3.0 on vasta kehitysasteella ja määritysten odotetaan valmistuvan tämän vuoden loppuun mennessä. Suurin lupaus sovelluskehittäjille on, että valmistajakohtaisista virityksistä viimein luovuttaisiin, ja javan lupaus "kehitä kerran, aja kaikkialla" voisi toteutua.

Java midp 3.0 (mobile information device profile 3.0) on vielä auki uusille ehdotuksille ja parannuksille, mutta kun määritykset on lukittu, suurimmat kännykkävalmistajat ovat lupautuneet pitämään niistä kiinni.

Midp 3.0 lupaa paremman tuen muun muassa kiihdytetylle 3D-grafiikalle, langattomille bluetooth-yhteyksille, gps-paikannukselle, kameratoiminnoille ja monille muille nykyaikaisten kännyköiden ominaisuuksille.

Kännykkä-javaa vaivanneet löyhät määritykset

Aiempien versioiden (midp 1.x ja 2.0) ongelma oli, että lähes kaikilla valmistajilla oli omia lisäyksiään ja muutoksiaan, joten esimerkiksi kännykkäpelit on pitänyt kehittää lopulta melkein jokaiselle kännykkämallille erikseen.

Tästä seurasi, että yhdestä pelistä saattoi olla kymmeniä tai satoja eri versioita. Esimerkiksi Java midp 1.x -kännyköiden ei ollut pakko tukea muita kuin http-yhteyksiä, eikä myöskään koko ruudun tila ollut pakollinen, joten näissä käytettiin valmistajakohtaisia rajapintoja.

Sunin mukaan "kehitä kerran, aja kaikkialla" on viimein toteutumassa midp 3.0:n myötä. Haastetta kehittäjillä ja valmistajilla riittää, sillä kännyköiden näyttöresoluutiot, muistit ja suorittimet sekä multimediaominaisudet kehittyvät nopeaa tahtia. Esimerkiksi tavallisissa kännyköissä resoluutiot vaihtelevat jo 128 x 160 ja 240 x 320 pikselin välillä.

Java midp 3.0:n eli vuodesta 2006 lähtien JSR 271 -työryhmässä ovat mukana suurimmat kännykkävalmistajat, operaattorit ja tietotekniikkayhtiöt, kuten Ericsson, Google, IBM, LG, Motorola, Nokia, Philips, Samsung, Sharp, Sony Ericsson, T-Mobile, Vodafone sekä tietysti Sun Microsystems.

Tagit: Java, Midp
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös