Vankila uhkaa rikossyytteitä saaneita HP:n väkeä

Maksimirangaistus 3 vuotta vankeutta
Vankila uhkaa rikossyytteitä saaneita HP:n väkeä Syyttäjä Bill Lockyerin mukaan HP:n syytteet saanut viisikko joutuu vastaamaan neljään syytekohtaan.

HP:n eromaan pakotettu hallituksen puheenjohtaja Patricia Dunn sekä yksi HP:n työntekijä ja kolme tutkijaa on asetettu rikossyytteisiin Kalifornian osavaltion lakien rikkomisesta, ja heidät pidätetään. Syyttäjän mukaan viisikko joutuu vastaamaan neljään syytekohtaan maksimirangaistuksen ollessa jokaisesta kolme vuotta vankeutta, ja samalla syyttäjä ampui alas Patricia Dunnin väitteet tietämättömyydestä. Mark Hurd selvisi ainakin toistaiseksi syytteiltä.

Kalifornian osavaltion yleisen syyttäjän Bill Lockyerin mielestä Dunn oli koko hankkeen alullepanija ja päävastuussa rikoksista, vaikka varsinainen likainen työ jätettiinkin muille. Lockyerin mukaan myös Dunn kuitenkin rikkoi selvästi lakia (syytteet, syytteiden lisämateriaali, video lehdistötilaisuudesta)

Laillinen olikin neljästä kohtaa laiton

HP:lta syytteeseen joutui yhtiöstä eroamaan joutunut Kevin Hunsaker, joka lakiosastolla oli päävastuussa HP:n etiikasta ja urkintatutkimusten loppuosasta. Syytteet saivat myös yksityisetsivä Ron DeLia, jota HP käytti ilmeisesti eniten tapauksen tutkimiseen, sekä pretexting-menetelmään erikoistuneen Action Research Groupin Matthew DePante sekä hänen ilmeisesti palkkaamansa Bryan Wagner.

HP:n tutkimuksien ajan pretexting-menetelmän laillisuutta kysyttiin usein, ja vastaus oli yleensä se, ettei se varsinaisesti ole laiton. Syyttäjän mukaan tilanne ei Kaliforniassa ole näin. Kaikki viisi saivat syytteet neljästä rikoksesta: petollinen tietoliikennekommunikaatio, petollinen tietokonedatan käyttö, henkilöllisyysvarkaus ja salaliitto näiden rikosten tekemiseen. Kaikista neljästä enimmäisrangaistus on kolme vuotta vankeutta.

Syyttäjä: Dunn tiesi hyvin petoksista

Patricia Dunn väitti kongressin kuulusteluissa, ettei hän tiennyt tietoja hankitun asiattomin menetelmin. Hänelle asia olisi selvinnyt vasta vuoden 2006 syyskuun tienoilla. Lockyerin mukaan tämä ei pidä paikkaansa.

Dunn antoi DeLialle HP:n johtokunnan jäsenten kännykkänumerot huhtikuussa 2005, ja vain kaksi kuukautta myöhemmin DeLia vastasi Dunnille ja HP:n päälakimiehelle Ann Baskinsille: "puhelinlistaukset on hankittu juonittelemalla (by ruse)". Syytteiden mukaan tutkijat pitivät Dunnin jatkuvasti ajan tasalla tutkimuksista.

Lockyerin mukaan tämän hetkisen tiedon mukaan ei ole todisteita siitä, että HP:n pääjohtaja Mark Hurd olisi syyllistynyt rikoksiin. Hänen mukaansa tutkimukset ovat kuitenkin vielä siltä osin auki. Ann Baskins tekee Lockyerin mukaan yhteistyötä syyttäjänviraston kanssa.

Tagit: Dunn, Hp, Skandaali
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös