Vauhtia sulautettuihin järjestelmiin
Kännyköiden puheaika ei ole juuri pidentynyt, vaikka tietotekniikan energiatehokkuus onkin muuten ottanut pitkiä harppauksia.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö jakoi kaksi miljoonaa euroa eri tutkimushankkeisiin. Sulautettujen järjestelmien uudistamiseen myönnettiin 300 000 euroa. Aiheeseen paneudutaan Oulun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Åbo Akademin yhteishankkeessa "Sulautettujen järjestelmien kääntäjäteknologian kehittäminen".
Hankkeen vetäjiin kuuluva Oulun yliopiston Sähkö- ja tietotekniikan osaston professori Olli Silvén kuvaa urakkaa tutkijoiden paluuksi tietotekniikan alkujuurille
"Integroidun logiikan ja mikroprosessorien energiatehokkuus on porttitasolla liki satakertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä ei kuitenkaan näy sulautetuissa järjestelmissä. Esimerkiksi matkapuhelinten puheajat ovat pysyneet kolmen tunnin kieppeillä, vaikka teknologian parantumisen myötä niiden pitäisi olla olennaisesti pidempiä. Vastaava pysähtyminen koskee myös kannettavia tietokoneita ja pda-laitteita kohdalla", todetaan hankkeen tiedotteessa.
Uutta ajattelua kehiin
Tavoitteena on luoda sulautettuihin järjestelmiin soveltuva kääntäjäteknologia, joka ottaa huomioon laitteistokiihdyttimet ja säikeistää niiden toiminnan rinnakkaiseksi ohjelmiston kanssa. Tämä eroaa radikaalisti nykyisestä ajattelumallista ja on maailmanlaajuisesti vain vähän tutkittu alue.
Kääntäjäteknologia mahdollistaa sulautetuille järjestelmille nykyistä merkittävästi paremman energiatehokkuuden. Myös järjestelmien kehitystavat voivat olennaisesti muuttua kääntäjän ottaessa vastuulleen nykyisiä kerrosarkkitehtuurin, käyttöjärjestelmän ja sovellussuunnittelijan tehtäviä. Kerrosarkkitehtuurien jatkuva monimutkaistumisen kierre katkeaa. Toisaalta kääntäjäasiantuntemuksen tarve kasvaa.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö jakoi kaksi miljoonaa euroa kahdeksalle kehittämishankkeelle. Hakijoita oli 97.








