Venäläinen Allofmp3.com tunkee kännyköihin

Kännykkäkatalogi, josta voi myös ostaa musiikkia
Venäläinen Allofmp3.com tunkee kännyköihin

Kiistelty venäläinen online-musiikkikauppa ei luovuta, vaikka tekijänoikeusjärjestöt ovat yrittäneet saada kauppaa nurin muun muassa Yhdysvaltain painostuksen kautta. Tuorein palvelu on useimpiin avoimen alustan kännyköihin saatava Alltunes, jolla voi selata ja ostaa musiikkia.

Jo aiemmin testiversiona esitelty Alltunes on nyt julkaistu myös S60 3rd Edition -alustalle, eli Nokian uusille älypuhelimille, yrityskännyköille ja multimediatietokoneiksi kutsutuille päätelaitteille. Uusimman version lisäksi Alltunes on saatavana vanhemmalle S60-versioille. Lisäksi Alltunesia tarjotaan Motorolan ja Sony Ericssonin käyttämälle UIQ:lle ja Windows Mobilelle.

Katalogissa on yrityksen mukaan noin 560 000 kappaletta tai 41 400 albumia. Musiikki maksaa 0,09–1,5 euroa kapppaleelta.

Musiikki kännykkään ja pc:lle

Alltunes-katalogia voidaan selata sekä offline- että online-tilassa, eli käyttäjän pitäisi voida valita kiinnostava musiikki ja ostaa se seuraavan verran, kun verkkoyhteys on taas käytettävissä. Näin käyttäjä voisi esimerkiksi valita kiinnostavan musiikin ja ladata sen, kun ilmainen wlan-yhteys on käytettävissä.

Vaihtoehtoisesti katalogista tilattu musiikki voidaan jättää käyttäjän pc-kansioon ja hakea seuraavalla sisäänkirjautumisella. Musiikkia ei joudu ostamaan sokkona, vaan Alltunes-ohjelmalla voi kuunnella kappaleista 15–30 sekunnin näytteet.

Venäläinen Allofmp3.com tunkee kännyköihin Allfomp3 listaa ja myy myös suomalaista musiikkia.
Tagit: Allofmp3.com
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös