Verkko-Siemensin Saksan työntekijöillä irtisanomissuoja

Keskisuomalainen-lehti:
Verkko-Siemensin Saksan työntekijöillä irtisanomissuoja

Nokia ja Siemens ilmoittivat kesäkuussa verkkoyksiköidensä fuusion yhteydessä, että uusi verkkoyhtiö vähentää kansainvälisesti 6000–9000 työpaikkaa. Suomessa Nokia Networksin työntekijät ovat olleet huolissaan työpaikoistaan. Keskisuomalainen-lehti kertoo tänään, että Siemensin työntekijät olisivat saaneet monivuotisen suojan irtisanomisia vastaan.

Siemensin työntekijäneuvoston henkilöstöjäsen Georg Nassauer sanoi Keskisuomalaiselle, että Siemensin työntekijöitä suojaa työnantajan kanssa tehty sopimus, jonka mukaan uusi yhteistyöyrityskään ei voisi irtisanoa työntekijöitään tuotannollisin ja taloudellisin perustein.

Keskisuomalaisen mukaan vuoteen 2009 asti voimassaolevan sopimuksen ovat tehneet Siemens-konserni ja työntekijöitä edustava Saksan vaikutusvaltainen ammattiliitto IG Metall.

Nokia Networksissä työskentelee eri puolilla Suomea noin 9000 työntekijää. Siemensin verkkoyksiköllä on noin 55 000 työntekijää.

Yt-neuvotteluiden aikataulut eivät tiedossa

"Sopimus heittää ison huolestumisen varjon tilanteeseen Suomessa. Tulemme katsomaan erittäin tarkasti, että henkilöstöä kohdellaan eri maissa samalla tavalla. Täytyy toivoa, että Nokia yhteiskuntavastuullisena yrityksenä kantaa vastuunsa myös suomalaisista työntekijöistä", Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne sanoi Keskisuomalaiselle.

Antti Rinne sanoo Tietokone-lehdelle, että vielä ei tiedä millä aikataululla Nokia Siemens Networksin väenvähennykset toteutuisivat, kun verkkoyksiköiden fuusiokaan ei ole vielä lopullisesti toteutunut.

Rinne korostaa, että Suomen yksiköissä ei ole vielä edes aloitettu yt-neuvotteluita. Henkilöstössä on kuitenkin oltu huolissaan etukäteen työpaikkojen puolesta. Rinteen mukaan Toimihenkilöunioni ei ole saanut muita tietoja asiasta kuin kesällä ilmoitetun kansainvälisen vähennystarpeen.

Verkko-Siemensin Saksan työntekijöillä irtisanomissuoja
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös